Askeleen lähempänä lopputiliä.

Huomenta!

Noni nyt se päivä sitten koitti. Sain uuden patterin mikkiin ja kokeilin vähän soittaa ja laulaa. Mun rakas lapseni, Esikko, joka puhuu lyhyitä lauseita sanoi :"äiti.. äiti... " "mitä", vastasin. -- "äiti ei laula"..  ahaa. okei. no selvä. Kauan sä jaksoitkin, yli neljä vuotta. Ymmärrän hyvin. Kiitos näistä vuosista ja kärsivällisyydestäsi. Äiti ei enää laula. <3

Nyt on siis aika siirtää reenaaminen toiseen osoitteeseen. Mikä se osoite on, on vielä kysymysmerkkinä. Oon kyllä toisaalta niin odottanut tätä; saan soittaa biisin ja kaksikin läpi, ilman että kukaan keskeyttää. Eilen Isäntä myös muisti kertoa, että meidän vanha naapuri oli sanonut jo hetken aikaa sitten, että vois tulla soitteleen mun kanssa.

Eli periaatteessa nyt kun ottaisin yhteyttä kaikkiin, jotka haluaa olla mukana, niin voitais alkaa reenaileen. JOS löydetään ne neljä reenipäivää, joita kenenkään noro-virus ei olis estämässä! :)

Ajatusmaailmani on vähän näin: "ennen en osannut päättää ja nyt en ole varma."

Mietin siis, että aletaanko katseleen mun omia lauluja, covereita vai joululauluja!
(muoks. vai lastenlauluja, nimittäin eilen askartelin 4 lastenlaulutekstiä, ja hain säveliä. Ihan sikaärsyttäviä toistavia ränkytyksiä, mutta sellaisiahan ne on  ;D   )

Mutta siis tuohon otsikkoon. Taas muutaman päivän on vaan tuntunut siltä, että otan lopputilin tästä kotiäitiydestä. Mun on vaan varmaan pakko alkaa myöntään, että ei tämä oo oikein mun juttu vaikka kuinka niin toivoisin. (Ja mähän en ole 100pros kotiäiti. Saan käydä kuvailemassa ihastuttavia pieniä ihmisiä säännöllisen epäsäännöllisesti ja nautin siitä ”omasta hetkestä” kyllä ihan satarosenttisesti.)

plussat ja miinukset:

+ Saan nähdä lasten kasvua ja kehitystä yli 40h viikossa enemmän kuin jos olisin töissä täyttä viikkoa.

+ Ei tarvitse herätä herätyskellon pirinään

+ Periaatteessa vapaus tehdä mitä vaan päivän aikana

+ Nämä vuodet menee oikeasti nopeasti. En varmasti kadu sitä, että "tuhlasin" vuosia kotona lasteni kanssa. (Vaikka "välillä" tuntuu, että hulluksihan tässä tulee kun kaikki huutaa-kiukkuaa yhtäaikaa ja kaikki on hukassa ja kellekään ei käy yhtään mikään)

- Totuus on vaan se, että minä oon ryhmätyöskentelijä. Lähihoitajan hommissa rakastan hyviä työkavereita, hyvää työilmapiiriä. Voit sanoa työkaverille, että jatkatko tästä, käyn äkkiä pissalla. (Ja kukaan ei roiku sussa ja halua syliin ku istut siinä pytyllä)

-Raha. 

-Työpäivän pituus. Se ei pääty missään vaiheessa päivää. Et lyö ovia kiinni ja sano että adios. 

-Hermot. Mulla on työpaikalla ne. Mua kehuttiin mun hyvistä hermoista töissä. Mutta oma koti, omat lapset, oma koira, oma mies. Eli kaikki ne mikä on SUN ELÄMÄÄ. Eli näytät kaikki tunteesi juuri näissä olosuhteissa vapaapäivinäkin.

Ei vaan meinaa mennä ”nyt olen töissä, täti hoitaa, tädillä on lehmänhermot” rooli päälle, kun isäntä lyö oven perässään kiinni ja lähtee töihin. Ja minä jään kotiin lasten kanssa. Ei. ne eiliset tiskit pöydällä, tukka vieläkin harjaamatta. Pyykkivuoret. Kylli-täti ei nyt tänäänkään maalaa.

-Lapset antaa itsestään myös kaiken, vieraskoreutta ei ole. (Meidän lapsilla sitä ei vielä ole kyllä vieraittenkaan kanssa, mikä on meille myös tärkeä opittava juttu.)

Ja enhän mä kokoaikaa raivoo. En alkuunkaan. Oon vähän liiankin lepponen äiti yli puolet ajasta. Perhetyöntekijäkin kesällä ihmetteli, että saako meillä sisällä leikkiä keilaleikkejä ja saako lapsi mennä ilman vaatteita ulos.  Mä useimmiten muistan päivässä sen, että tää voi loppua koska vaan. Kuolemaa on ollut lähivuosina niin paljon ympärillä, että ymmärrän sen että me voidaan syödä aamupalaksi se mehujää, jos nyt on sellainen fiilis. Se ei ole niin vakavaa.

 Mutta silloin kun äänihuulet aukee niin valitettavasti sen kuulee kaikki.

Kun katselen miinus-listaa, näen, että kaikki ne vois muuttaa myös plussiksi.

Ryhmätyöskentelijä: Mentäis useammin muitten kotiäitien+ lasten kanssa. Vertaistuki, paras tuki. Lähipiiri vaan tietää, että meillä se liikkuminen ei vaan aina oo niin yksinkertaista. Mutta siinäkin me kehitytään kokoajan.

Raha: Mulla olis mahdollisuus auttaa firmoilla enemmän. (lapsenvahdille olis myös järkevää antaa palkkaa) Toki raha ei tule suoraan mulle käteen, kun vähän talkoilla teen, mutta se vois näkyä jossain. Mulla vaan on näitä kuningasideoita, kuten tämä kenkähomma. Olin niin varma, että kaikkihan ne heti menee, kun on niin hienoja MUN MIELESTÄ :D Nyt sitten taas voi todeta, että parempi vaan että jätän tälläiset isommat ”riskit” kokeilematta ;D Onneks Isäntä on ymmärtäväinen.

Työpäivän pituus; Hankin itselleni harrastuksen. Musa ja Koirat. Käytiin koiran kanssa reeneissä alkusyksystä muutamaan kertaan ja tykkäsinkin. Täytyis vaan jatkaa. 

Ja ottaa päivässä yksi rauhallinen lenkki ihan vain omille ajatuksille, jolloin se "työpäivä" katkeisi.

Muutin 16-vuotiaana pois kotoa. Se oli kiva juttu, koska tykkään olla välillä myös yksin. Niin että kuulee vaan omat ajatuksensa. (Niitä on kyllä mun päässä hieman yliannoksella aina, mutta kuitenkin.) Kaipaan sitä välillä.

Rakastan perhettäni, lapsiani ja elämääni. Helppo koulu tämä ei ole, mutta kaiken sen arvoinen. 

Puheterapeutti kävi eilen Esikkoa moikkaamassa. Pidetään palaveria lähiaikoina, kuinka jatkossa toimitaan.

Ainoa mitä toivon elämässä, on se, että lapset löytäisivät elämässään onnen. Ja ystäviä. 

Tärkeintä on löytää tähän kaikkeen tasapaino. <3