Vuosi sumussa-päivä prinsessana

"kiitos pippeli", kuuluu Esikon suusta kun hän katsoo piirrettyjä. Pimperi(?) Pimpeli(?), en nyt ole varma mikä piirroshahmon nimi on, koska en kuule kun Pippuri soittaa huuliharppua toisella puolellani. Klo on 6:30. Esikko on herännyt ennen viittä, Pippuri nousi tasan viideltä. Ollaan koko perhe säkkituolilla. Isäntä nukkuu ja toimii karkkikippo-kännykkätelineenä, Pippuri huutaa nyt vieressä "pyyeee" kun haluaa, että näytän kokoajan valkoiseksi maalatun rukin kuvaa.  Minä löysin äskön huuliharpusta hyvän aloituksen "heinillä härkien"-joululauluun ja reenailin sitä myös tässä säkkituolilla, vaakaatasossa tietysti... Isännän nukkuessa(?) vieressä. Mutta ihanalta kuulostaa tuo huuliharppukin.. Kun aloin kirjoittamaan tätä, huomasin että tukassani on Pippurin puoliksi syöty, tahmea hedelmäkarkki. Meillä karkkipäivä alkoi noin klo:5:30. Esikolla on uutena "tätä kannetaan kokoajan mukana"-tavarana täysi mansikkahillopurkki ollut pari päivää.

Huomenta! Eilen illalla näin kuorosotakaverini jakaneen meidän yhteiskuvan siltä taipaleelta. Kuvassa kuorolaiset muodostivat sydämen. Muistan meidän viikkolaulun; "täydellä voimalla, hyvällä hengellä, Hämeenkyrö voittoon sydämellä" Kuoronjohtaja Jussi seisoi keskellä. 40 000e Pirkanmaan sydänlapsille.. Se pysäytti. Monella tapaa. Kävin mielessäni koko sen matkan. Ilot, jännityksen, stressin, kiitollisuuden. En tule ikinä enää kokemaan mitään sellaista elämäni aikana. Se matka oli paras mahdollinen matka, jonka minä olen reissannut. Onneksi on kuvia. Ja onneksi on myös elävää kuvaa tallella. Niiden kautta pääsen parhaiten tunnelmaan. Toinen asia mikä pysäytti oli se, kun katsoin kuvaa ja mietin että kuinka monen ihmisen elämä on muuttunut tuosta neljän vuoden takaisesta... Onneksi emme tiedä tulevaisuutta ennakkoon, vaan nautimme hetkestä. Alle kolme kuukautta kuorosodan loppumisen jälkeen seison isäpuoleni vieressä sairaalassa ja jätin hyvästit. Eikä hän enää kuullut n

Siis tiättekö kuinka hienoo on tulla kotiin kun meidän iso tanskandoggineito ei ole tuhonnut mitään!! Neiti melkein 6v ja nytkö se on jo ymmärtänyt ettei oo mittää hättää jos ollaan hetki pois. Hän ei myöskään saanut slaakia, ajatuksesta että joutuu jäämään sisälle kun lähdemme pois kotoa. Ennen hän on alkanut täriseen ja läähättämään siinä vaiheessa kun aletaan pukemaan vaatteita, jos tietää ettei oo pääsemässä ulos siksiaikaa. Kesät, loppukeväät ja alkusyksyt on helpompia kun voi jättää pihalle siksiaikaa kun ollaan poissa kotoa. (Mikä tosin on aika harvinaista ;D ) Mikään ei ole muuttunut, mutta onko neiti vanhentunut? Lisäksi hänestä on tullut kovin huomionkipeä, märkiä pusuja lentelee vähän väliä. Kyllä se vielä ulkona huutaa jos lähdemme vaunukävelylle ilman häntä, mutta edistystä kuitenkin <3 Isäntä mr. Sherlock löysi mun puhelimen. Melkein viikon oli taas hukan teillä! Tällä kertaa se löytyi kuulemma patterin välistä. En ollut osannut sieltä katsoo.. . . . .

Tähän tilanteeseen havahduin. "Mitäs mä oikein teen??! " Olin reilu kaks vuotta sitte kokenut tämän saman "Mitäs mä oikein teen??!" fiiliksen, kun menin jääkaapille ja join kolme lasillista maitoa siltä seisomalta. Johan nyt. Voisko olla... Eihän ne oo viä myöhässä. Maanantaina alkaa. Eiku hetkonen. Katotaas kalenterista. Eiku ne piti alkaakin jo kaks päivää sitten. Sanon Isännälle. Ei se usko. Enhän mä oo superhedelmä. 18-vuotiaana makasin potilaspedillä yli 50-vuotiaan miesgynen tutkiessa paikkoja. Hän totesi, että sulla on kysta, iso hyvänlaatuinen kasvain oikeassa munasarjassa. Se voi itsekseen sieltä poksahtaa, se tekee tosi kipeetä ja soitat sitten tarvittaessa ambulanssia....  Ja sulla on myös monirakkulaiset munasarjat, PCO,  eli lapsia et tule todennäköisesti ainakaan luonnollisesti saamaan. ahaa, okei, kiitos tiedosta.... . . . . . . . Mä en saa lapsia ehkä ikinä. Jes. 4 vuotta tässä ajatuksessa. Isännälle oli aika vaikeaa myöntää suhteen alus

Huomenta! Noni nyt se päivä sitten koitti. Sain uuden patterin mikkiin ja kokeilin vähän soittaa ja laulaa. Mun rakas lapseni, Esikko, joka puhuu lyhyitä lauseita sanoi :"äiti.. äiti... " "mitä", vastasin. -- "äiti ei laula"..  ahaa. okei. no selvä. Kauan sä jaksoitkin, yli neljä vuotta. Ymmärrän hyvin. Kiitos näistä vuosista ja kärsivällisyydestäsi. Äiti ei enää laula. <3 Nyt on siis aika siirtää reenaaminen toiseen osoitteeseen. Mikä se osoite on, on vielä kysymysmerkkinä. Oon kyllä toisaalta niin odottanut tätä; saan soittaa biisin ja kaksikin läpi, ilman että kukaan keskeyttää. Eilen Isäntä myös muisti kertoa, että meidän vanha naapuri oli sanonut jo hetken aikaa sitten, että vois tulla soitteleen mun kanssa. Eli periaatteessa nyt kun ottaisin yhteyttä kaikkiin, jotka haluaa olla mukana, niin voitais alkaa reenaileen. JOS löydetään ne neljä reenipäivää, joita kenenkään noro-virus ei olis estämässä! :) Ajatusmaailmani on vähän näin: &q

moikat! Nyt tulee tiheesti tekstiä taas hetken. :) Eilinen päivä meni mukavasti. Käveltiin siskolleni lasten ja koiran kanssa. Vaikka he eivät oo kotosalla. Siellä on kuitenkin säilytyksessä mun kirpparikamoja, niin pääsin niitä taas hinnoittelemaan kun Esikko halusi katsomaan Pororon junaseikkailua sinne. Vein dvd:n joskus mukanani sinne ja se jäi vahingossa. En aio tuoda sitä enää takaisin kotiin, koska se on se "juttu" kun mennään tädille. Mulla ei ollut puhelinta mukana enkä tällä kertaa ottanut edes mukaan meidän lankapuhelinta, jonka nykymallissa saa ihan irrotettua johdosta ja kuljetettua vaikka eri osoitteeseen. On se silti iso kuljetettava. ( Oma puhelin ei aina tahdo ladata, ja uuden laturin hankkiminen on kovin hankalaa vaikka isäntä niitä myykin...! ) Isäntä mietti missä oltiin kun tultiin kotiin vasta puoli kasin aikoihin. Esikko ihmettelee aina tuossa 500m matkalla yhden talon antennia, kun se on niin vinossa. Jäin yhden vanhan rouvan jutulle, kun halus

Huomenta! Hermot oli kireellä taas tänäkin aamuna.  Vaikka aamu oli kaikinpuolin onnistunut ja onnellinen. Ensimmäinen suuri ilo oli, kun isäntä ja minä, molemmat, yhdessä, nousimme lasten kanssa, eikä vaan toinen. Siivottiinkin yhdessä. Mukavampi aloittaa päivä kun siivotaan yhdessä eilisen sotkuja. Joita ei siivota ikinä illalla. Olen nauttinut näistä pakkasaamuista. Ihanan raikasta. Ihossa se vaan näkyy heti. Kuivaa ja koppuraa ja halkeilee ja kaikki mitä joka vuosi ekoilla pakkasilla. Ja kaikilla pakkasilla ;D Ajattelin, että otan nyt oikein tälläisen rauhallisen kynttilöitä+rentoutusmusiikkia+kuppi kuumaa teetä+eilistä makaroonisalaattia-tunnelman ja täytän samalla tiskikoneen. Ja otinkin. Kaupanpäällisenä sain Pippurin kiljumaan viereen "anna, äiti, anna, äiti, anna", kun hän halusi tietokoneen itsellensä josta rentoutusmusiikki kuului. Sitten karkaan vessaan, vaivihkaa, suljen tosi hiljaa oven. 30 sekuntia ja Pippuri hakkaa ovea ja huutaa äiti avaa, äiti avaa,