Siirry pääsisältöön

Jos mä nyt avaan tän, "Kun sydämeen muutti suru pohjaton, 12.6.2017."

Aloitan alusta.

Kolme viikkoa ja neljä päivää sitten.


Tämä luonnos on ollut täällä 13.6. asti.

Järkeväksi kokonaisuudeksi rakentaminen,  tämänkaltaisesta asiasta, ei vaan tahdo onnistua.

Mitä lähemmäs mennään lauantaita, sitä enemmän ahdistaa..
Sitä suuremmaksi kasvaa varmuus siitä, että en ehkä pysty osallistumaan hautajaisiin.

Olen jättänyt hyvästit jo kahdesti.

Silloin kun Taata nostettiin veneen kannelle vedestä, taputin rintakehälle ja pyysin, "herää, ole kiltti, herää"

Ja silloin kun istuin autossa arkun vieressä, pidin arkun kahvasta kiinni matkan Tampereelta Hämeenkyröön...

Luonto antaa lohdutuksensa.

Jokaisen kerran kun olen palannut tapahtumapaikalle, on joku luonnosta ollut läsnä.

Ensin kettu, seuraavalla kerralla lokki, kolmannella kerralla ketunpoikanen ja neljännellä kerralla pupujussi.


Kuinka sitten hoidan surun.

Olenhan tuntenut surun aiemminkin.

Alkuvaiheen selviän näin.

*Tupakka.
Ne päivät kun en polta tupakkaa, itken triplasti enemmän.
Keuhkoni ovat kaput, joudun turvautumaan lääkkeeseen jo, joten kohta on vaan lopetettava tämäkin kolmenviikon-hölmöys.

*Otan jonkun sarjan ja katselen sitä sopivissa väleissä.
Tällä kertaa valitsin "Vain elämää"- sarjan ruudusta.
Hyppään niihin niin sisään kuin mahdollista, että saan hetkeksi muuta ajateltavaa. Saan positiivisia tuntemuksia.

*Musiikkia yritän kuunnella mahdollisimman paljon.
Etsin voimalauseita.

Teippaa mut kasaan-Irinan versiona on puhkikulutettu.

*Kuuntelen tanssimusaa ja sheikkaan äässiä Mennin kanssa.

* Ennen tätä tapahtumaa, kärsin välillä siitä, etten saa ajatuksilleni tilaa.
Kaipasin kovasti hiljaisuutta, kellon tikitystä, koska perheessämme on aika äänekästä väkeä aamuvarhaisesta yömyöhään.
Nyt on ollut hyvä, että on sitä menoa aamusta iltaan.
Saikkua on turhaa hakea, koska työmaa on kotona.
Onneksi on ollut paljon väkeä ympärillä, niin on voinut jakaa hoitovastuuta.


Filminauha tapahtuneesta pyörii päässäni joka päivä.

Taata pyörii ajatuksissani joka päivä. Oikeastaan joka tunti hereillä ollessani.

Saan kuitenkin yöni hyvin nukuttua. Vain yksi painajainen tähän kolmeen viikkoon.


"Taata on taivaassa"

"Se lentää lintujen kyydissä"

Alkupäivinä, en halunnut sanoa lapsille mitään.
En pystynyt ottamaan vastaan lisäkysymyksiä.
Pippuri seisoi vesisateessa ja sieltä varjon alta katsoi silmiin ja sanoi, että: "äitillä on paha mieli"

Niin on rakas. Äitillä on nyt niin paha mieli.

Itsesyytökset

Se ei ole jossittelua vaan täysi fakta, että näin ei olisi käynyt, jos en olisi häntä pyytänyt lähtemään mantereen puolelle.

Puhuimme puhelimessa 20 minuuttia, Taata oli iloinen ja sovittiin että tunnin päästä nähdään.


Miksi miksi miksi.

Miksi en tällä kertaa muistanut sanoa, että muista ne pelastusliivit?
Miksi sanoin, että tulisitko jo tänään mantereelle?
Miksi soitimme "ristiin" Taatan siskon kanssa juuri samaisena päivänä, huolesta .. 
Miksi en saanut avattua somessa vain viikkoja aikaisemmin kiertänyttä videota, jossa pikkupoika hukkuu uimahallissa?Miksi olen ottanut kuvakaappauksen yhdestä meediosta toukokuussa?
Miksi en lähettänyt viestiä hänelle heti,vaikka niin monesti piti?

Miksi minut valtasi aivan mieletön lämpö ja onnellisuuden tunne kun lähdin ajamaan sinne taatan luokse yksin?

Miksi lähdin ajamaan yksin?
Miksi minulla oli kerrankin akkua puhelimessa ja puhelin mukana?
Miksi olin ajoissa? 
Olen normaalisti aina myöhässä. Senkin Taata tiesi.

Miksi se tapahtui 12.6.? 
Kahden hänelle merkittävän ihmisen syntymäpäivien11.6.,13.6. välipäivänä?

 Tapahtuneen  jälkeen seuraavina päivinä;
Miksi sukka hukkuu pallomereen?
Miksi lapseni sanoo haluavansa veden alle ?
Miksi en lähde ohittamaan rekkaa ja vältän törmäämisen tien yli juoksevan peuran kanssa?
Miksi kauppakeskuksessa automaatilla seisova vanhempi mies heiluttelee Mionalle ja sanoo, että voi
kun saisin olla tuollaisen tytön vaari. Tulisit minun kanssani mökille?



Käyn kaikki tunneskaalat läpi.
Kauanko se vie aikaa, en tiedä.

Värifilmi siitä tunnista tulee pyörimään silmissäni koko loppuelämän....

Ja hyväksyn sen.

Sitä en tiedä, tiesikö Taata, että näin
kaiken.

Tiesikö hän, että kerrankin olin ajoissa ja odotin häntä.

Ajansaatossa tulen antamaan itselleni anteeksi, koska tiedän että Taatakin antaisi.
Sitä ennen, joudun käymään aika monta näkökulmaa läpi, ennenkuin voin sanoa,
että hänellä oli merimiehen loppu. Hän sai kuolla omaan kotirantaan saappaat jalassa.

Mitään ei jäänyt sanomatta.

Taata tiesi kuinka rakas hän oli minulle.
Hän oli sankarini.
Hän tuli toiveikkaana minua kohti, ajatuksena että kohta nähdään...


Jos jotain olen oppinut elämästä viime vuosina, niin se on se, että mitä tahansa voi tapahtua.
Ei vain muille vaan myös meille.


Taata tunsi aikansa tulleen?

Hän sanoi minulle, reilu viikko aiemmin, ennen tätä onnettomuutta, että hänestä tuntuu että hänen aika loppuu.
"Mitä tapahtuu saarelle? "
Eli hänen kotipaikalleen.

Hän vedet silmissä halusi kahteen eri otteeseen kysyä, että mitä hänen kodilleen Isossa Saaressa sitten tapahtuu, kun häntä ei enää ole.

Minä lupasin, että koti säilyy..
Lupasin.

Annoin lupauksen, jota en ehkä voi pitää.

Mutta kaikkeni aion tehdä, että pystyisin lupaukseni pitämään..


Taata tuli usein aamusta käymään, kun päivät olivat selvytymistä itsellänikin univelan ja kämpän kaaoksen kanssa.
Hän ei koskaan haukkunut, ei koskaan.
Hän antoi koirille herkut, asteli saappaillaan tavarakasojen yli ja sitten
keitettiin kupilliset kahvia.
Hän opetti minut keittämään sopivanvahvuista kahvia.





Nämä videonpätkät jäivät viimeisiksi. 4.6. kuvatut.

https://www.youtube.com/watch?v=ii0wytYNRMA

https://www.youtube.com/watch?v=nb5K8kAmTI8

Mitä tapahtui?

Sovimme, että näkisimme seitsemältä.
Odotin autossa mantereen puolella.
Nousin autosta sen jälkeen kun näin, että vene oli liikkeellä.
Menin tähystämään ensin toisesta paikasta ja sen jälkeen menin ryteikköön odottamaan,
 johon vene jätettäisiin -parkkiin- niinkuin aina ennenkin.
Huomasin kuitenkin, että Taatan vene ei tullutkaan minua kohti vaan olikin menossa kauemmaksi minusta.
Otin koivunoksista kiinni ja heiluttelin niitä, jotta hän huomaisi että täällä ollaan.
Vene kääntyikin takaisin kohti minua, mutta niin jyrkästi, että nokka nousi todella korkealle ja sen jälkeen seuraava kuva silmissäni on se, että vene on kaatuneena ja molemmat Taata ja Siiri ovat veden varassa.
Juoksen äkkiä autolle hakemaan puhelinta ja soitan häkeen.
Palaan paikalleni ja kohta en näe enää mitään.
Kaikki katosivat. Vene, Taata ja Siiri.
Yritän kertoa missä olen, että pelastajat tulisivat mahdollisimman nopeasti paikalle.
Kysyn, saanko lähteä uimaan.
Et saa lähteä.
Häkestä sanotaan, että lähde pelastajia vastaan.
Lähdin ja löysin paloauton.
Pelastajamiehet olivat valmiina veneessään.
Hyppäsin veneen kyytiin ja sanoin että mennään, tiedän missä Taata on.
Radiosta kuului, että koira seisoo laiturilla.
Ajoimme veneellä onnettomuuspaikalla ja löysimme Taatan.
Elvytys aloitettiin heti.
Ja sitä jatkettiin ambulanssissa pitkään.
Sain kyydin autolleni ja palasin rantaan, jossa elvytys oli yhä käynnissä.
Pian Siiri tuotiin syliini.

Poliisi tuli kertomaan, että elvytys on lopetettu
.Kysyi, haluanko kyydin kotiin.
Halusin ajaa itse.

Kun pääsin kotiovesta sisään, jalat pettivät altani..........


Miksi kerron tämän täällä--

Olen kertonut tämän jo monelle, mutta monelle on vielä kertomatta.

Haluan kertoa asian kuinka se meni,koska jo yksi vanhempi mies kertoi minulle
 ettei se siinä kohtaa tapahtunut. ... vaikka minä olin paikalla ja hän ei...

Kello on nyt kolme yöllä.

En ole vieläkään päättänyt pystynkö osallistumaan hautajaisiin.

Jos olisin oksennusherkkä niin rykisin tuolla pytyllä nyt pahaa oloani pois.

Taata hyväksyisi, sen että en osallistu, jos tuntuu ettei voimani riitä, varsinkaan lasten kanssa menemiseen.

Kunnioitan Taatan muistoa,vaikka nämä jäähyväiset jäisivätkin väliin,vain ja ainoastaan sen takia, etten ehkä pysty.

Tuntuu pahalta jos en pysty.






Kauniit muistot jäävät ja kiitollisuus.

Taatasta saisi kirjan tehtyä.

Onneksi hän teki niitä itse.

Hän oli mainio mies, jolla oli sydän paikallaan.



Taatan siskon poika teki tämän kauniin muistomerkin,
kävimme eilen laittamassa sen paikoilleen. <3






Tällä lauseella haen itselleni voimaa:
"Taata ei olisi ikinä halunnut, että menetän mielenterveyteni ja toimintakykyni tapahtuneen vuoksi. Minulla on kolme lasta kasvatettavana. <3 "
.


Miona on ottanut ensimmäisen askeleensa.

Siinä tulee taas se yksi itkun paikka. taata ei sitä enää tule näkemään. 

Mietin, että kunpa olisin halannut useammin. <3





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No nytkö sanoisin.....

Ajettiin Taysille viitenä päivänä peräkkäin. Stressi purkaantui aina matkoilla ajaessa. Itkin ja ja keksin mahtavia koomikoille sopivia juttuja elämästäni. Mietin, että olisin loistava koomikko ja sitten taas itkin. Ajoin poliisien kameraan Sasin mäessä ja nauroin, kun kuulin mielessäni poliisisedän kommentin autostaan, joka meni luultavast i näin "Saatan*n hiekkapil**u kiinni jäit!!" Minä en edes hiljentänyt, koska nopeutta, ylisellaista oli vain kymppi korkeintaan. Siinä hetkessä keskityin vain ajatukseen, kuinka vien viisivuotiaan poikani ensimmäistä kertaa verikokeeseen.... . Kantamista, itkua, juokse tai kuole ajatusta ja väkisin kiinnipitämistä oli tiedossa. Ja järkyn näköinen käsivarsi, kun suoni sai kunnolla osumaa. Puhuin itsekseni, että mikään ei meidän elämässä muutu. Tai muuttuu, mutta parempaan. Meillä ei ole syöpädiagnoosia, ei insuliinipiikkejä repussa, ei kuolemantuomiota. Meille tulee vaan ehkä perheeseen uusi nimi.  Nimi, johon olen tutustunut miele...

"VAARILLA ON SAARI---" 6.8.2016

Teksti kirjoitettu joulukuussa.  Koska joulukiireet odottavat, niin juuri niin, ne odottavat. 80 neliön kartanosta 1/9 osaa siivottuna. Päätin vähän lepuuttaa välissä ja palata kuvissa kesään. Veneretkeen Kyrösjärvellä, Taatan paatilla serkunpojan perheen kanssa.  Taatahan asuu saaressa. Se on hieno mies. Pidetään toisiamme ystävinä jopa. Annan atk-neuvoja välillä ja Taata tuo itsekeittämiään luomumehuja, vadelmia ja mitä milloinkin. Luna-koiralle aina myös jonkun herkun.  Meillä oli ihana iltapäivä! Taata haki satamasta, ajettiin(?) Haveriin jätskille. Sieltä vielä Saareen kylään. Siellä oli pelottava gramofoni, samanlainen mikä muumeissa. Se hieman sekoitti pakkaa, mutta loppuviimeksi kotiinlähtö sujui hyvin :)  Pieni  valokuvaaja otti nämä loppupään kuvat. Lasten pikkuserkku <3 Hienoja otoksia, selvästi taiteilijasielua ;) ------------------  Tein myös heinäkuun lopussa(...

Olkoon ensi vuosi paras kaikista!

Asetan itselleni kevyen tavoitteen, joka tulee otsikosta jo selville!  :) Kaikki negaatiot huomioiden, aion silti suhtautua tulevaan vuoteen, kuin elämäni parhaaseen vuoteen! On niin paljon rintaa puristavia asioita kannettu vuositolkulla mukana, että nyt en oikein jaksa niitä enää mukana kantaa. Aion myös toteuttaa haaveitani, olla rohkeampi ja oma-aloitteisempi. :) Sain yhdeltä ystävältäni watsappiviestillä linkin lauluun, kuuntelin kerran ja se oli kuin nyrkkisilmään. Kuuntelin kolmekymmentäkertaa lisää ja itkin vain. Laulu on: iDA Paul ja Kalle Lindroth, Hakuammuntaa :https://www.youtube.com/watch?v=KxQV4nT8kVE Se muistutti minua monesta asiasta, jotka kävin läpi biisiä kuuntelemalla. 1.Omasta aikaansaamattomuudestani, jonka takia minun haavelaulu jäi tekemättä. Tämä biisi oli kuin minun ajatukset luettuna, stemmat, sellainen simppeli versio, duetto, aihepiiri, kitaraa .. . Juuri tämänlaisen dueton olisin halunnut tehdä taitelijan kanssa, joka nykyään ...