Siirry pääsisältöön

Tekstit

Se hämmennys kun koirasi tuijottaa suoraan silmiin eikä tunnista.

Heipat! Eilen sain taas kokea muutaman ylimääräisen sydämenlyönnin. Olen viikon syöttänyt koirallemme äitini koiran ruokaa, joka muuten olisi mennyt roskiin. Idioottina en ole ajatellut asiaa sen enempää. Nappulat ovat jotain eläinlääkäristä ostettavia erikoisnappuloita. Olin eilen vessassa pesemässä hampaitani kun kuulin pihalta vinkumista. Se on epänormaalia meidän koiralle. (jos eroahdistusta ei lasketa) Kävelin ulko-ovea kohti ja katsoin ikkunasta koiraa. Hän tuijotti minua häntä koipien välissä, korvat ja karvat pystyssä. Ja haukkui. Tasaisesti, hömistyneen näköisenä. Yritin huudella ikkunan läpi ja laitoin valonkin päälle. Ensin sekunnin verran mietin että on pelästynyt jotain oikein kunnolla. Mutta kun se tuijotus ei lakannut ja huomasin ettei tunnista minua, niin muistui mieleen vuoden takainen epileptinen kohtaus , jonka oli saanut 24h punkkipannan laittamisen jälkeen.( Silloin koira oksensi, kaatui maahan ja kouristeli. Tilanteen jälkeen ei hetkeen tunnistanut ...

Lusikat jakoon pikkulapsiarjessa.

En yhtään ihmettele, vaikka niin monesti pikkulapsiarjessa vanhemmat päätyvät eroon. Myös meillä on kaikki mahdollisuudet epäonnistuneeseen avioliittoon. Minä haaveilen väliaikaisesta asumuserosta todella usein. Keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Ja Isäntä tietää sen.  On tiennyt jo monta vuotta. Mutta hän onneksi tietää, että en ole niin tosissani tämän -haaveeni- kanssa, että niin kävisi. (ja kukkahattutädit ovat ajatuksistaan nyt ihan hyshys. Minä haaveilen siitä, tädit ehkä salaisesti tapahtuvasta peppus****stä. Ehkä siis.  ) Usein mietin, että mitä jos pelkkä rakkaus ei vaan riitä pitämään perhettä koossa. Lapsen saaminen tuo mukanaan paljon lisäkysymyksiä parisuhteeseen. Teistä tulee vanhempia. Teillä on omia mielipiteitä. Teidän lapsilla on mielipiteitä. Teillä kaikilla viidellä on halu toimia sen oman mielipiteen mukaan. Ja usein se aiheuttaa lisäkysymyksiä. Jopa eripuraa. Se tuo mukanaan myös tunteita potenssiin sata. Huoli, ilo, murheet, rakkaus. Vast...

Haluan haluan haluan haluan, ei halua ei halua, enkä halua.

huhuh. 12:30-12:35, 8x haluan. Pippurin ja Esikon suusta. Tosi usein vielä enemmän haluan sanaa mahtuu siihen viisminuuttiseen.. Ja oikealla hetkellä -ei halua, enkä halua- tosi tosi paljon enemmän siihen viisminuuttiseen. Usein kun kyse on: -syömisestä -vessareissusta -johonkin lähtemisestä -hampaiden pesusta tai mistä tahansa muusta. Mäkin haluan usein kaikkea. Viimeks konkurssimyynnistä huonekaluja meidän firmalle. En tainnu ajatella loppuun asti. Hesasta tähän pikkukylään tarjouksena noin. 1600e kuljetus. Niinpä Isäntä lähti reippaan apurin kanssa kahtena päivänä reissuun. Ekana päivänä meni 9-1:30.(?) Ja toisena päivänä 9-19.30 Pikkusen olisin tässä häntä koipien välissä sanomassa että, hei kyllä lopussa se kiitos seisoo eikö-? Apuri sanoi, että Isännällä on lehmän hermot, että hän olis kyllä antanu niin kuulua mun päähänpistosta. Isäntä ei sanonut mitään. Koska tavarat oli haettava. Ja maksettava. Ja purettava. Piste. Kyllähän sitä varmasti vitutti. Mutta ei se ...

Täydellinen laivareissu

"ÄITI MISSÄ TYTÖN PYLLY?" hMM. "Mikä pylly?" Pippuri selasi googlen kuvahausta pallomeren kuvia. Laivareissua odotettiin kuin kuuta nousevaa. Pippuri ei ole vielä ikinä päässyt. (Paitsi masuasukkina) Laitoin selaimen "isoksi", jotta näkyy kaikki kuvat. Se äänen kirkkaus mikä kuului kun kyseinen kuva löytyi. "LÖYTYI!" kuva lainattu netistä. (Petri Nygårdin sivu) "Jooooo tota niinpä onkin,,, öö . " Sitten äitiä alkoi vähän naurattaan ja nii sai kuva vähän lisäarvoa Pippurin silmissä....! :D ------------------- Vieläkin kroppa menee aaltojen mukana vaikka kotiuduttiin jo eilen illalla. Heiluttaa heiluttaa. Kahden vuoden tauko laivareissuista vaatii veronsa näköjään. :) Reissu oli mielestäni kertakaikkisen onnistunut! Meillä nyt sattuu ja tapahtuu mutta jos ei sattuisi, niin kyse ei olisi meidän perheestä. Vikingin Grace on UPEA!! Nautin todella siitä kaikesta kauneudesta! Eli taidan tykätä uudesta, koska kaikki ...

Vauva 3kk, 3 rokotetta yhdelle päivälle

Moikat! Meillä oli neuvolapäivä. Meidän pikkumatamin tämänpäiväset mitat: 62,5cm(50cm) ja 8,4kg(4005gr) <3 Hyvin kasvaa! Tänään tuli molempiin reisiin piikit ja suuhun yks nestemäinen. Toisen annoksen Panadolia annoin juuri. Levotonta unta ja vähän kipristelyä, muttei vielä suurempia vaivoja. Mun mielestä hurjaa. Noin pieneen isoon pieneen vauvaan kolmee myrkkyä kerralla. Rokotukset on kiistelty aihe. Minä menen muiden mukana, koska vaikka tämäkin on oma alueensa bisneksessä, niin mulla ei ole tietotaitoa tarpeeksi olla ottamatta piikkejä. Huomenna jalat ovat varmaan arat ja niihin tulee kovat pahkurat. Täytyy vaan huomioida kantaessa ja välttää masullaan olemista.  Ette tiedä kuinka haasteellista on ollut pitää vauvan kaulamakkarat kuosissa. Hautuu hautuu. Olen kokeillut perunajauhoja, talkkia, kortisonirasvaa pahimpana aikana.. Leikkannut lakanasta suikaleita. Lasten myötä olen tullut todellakin pilvisten viileiden päivien kannattajaksi. Ei haudu, ei pala, ei ...

Eka Dc-fix kokeilu...

Olen vuositolkulla kytännyt kaikken dc-fix kokeiluja. Nettikauppojen ostoskorissakin on ollut muovirullia moneen kertaan, mutten ole rohjennut. Eihän mun hermot sellaista kestä. Se on samaa hommaa kuin kirjojen päällystäminen. Kaikessa käsityössä olen onneton. Neuloin ala-asteikäisenä käsityön housuihini kiinni vahingossa.  Yhden tyynyliinan jätin lattialle ja koira kusi sen päälle. Sain yläasteella vain yhden villasukan aikaiseksi, kun piti kaksi tehdä. Yhden hameen sain tehtyä alusta loppuun, siitä tuli niin hyvä että käsityöope olisi halunnut nähdä sen, koska sijainen oli antanut arvosanaksi 9-. (Ei tuntenut historiaani- innostusta käsityöhön) En halunnut näyttää. Suurin syy siihen hameen valmistumiseen taisi kuitenkin olla se, että sain sen takia olla pois ruotsin valinnaiselta kurssilta(viimeistelin hamettan ompelukone viuhuten). . . . . . Joku viidensadan palan palapeli olis rangaistus. (Joten älkää ikuna ostako sellaista mulle :D ) Noniin, kuitenkin. Käytiin eil...

Se pieni ääni

Se pieni ääni (Tytti Koivunen) https://www.youtube.com/watch?v=WVIj4mz5AoM säv. Annika Pudas, Jonna Ali-Kovero san. Annika Pudas, Jonna Ali-Kovero, Enna Sohvan paikkaa jos vaihtaa onni katoaa mitä jos ei tulekaan Me Naiset- tänään ajallaan jos joku autoni kylkee peruuttaa silloin elämä suistuu raiteltaan jos mun puhelu menee sun vastaajaan etkö mua enää rakastakaan? vaienna se pieni ääni joka päässäni huolet kasvattaa "Olenko itse onneni tiellä jos meen maailman ääriin onko se siellä? jos antaisin huulille luvan hymyillä, silmille säteillä oisko onni silloin tässä? " Kauan aikaa tän kaiken tahdoin saavuttaa voisitko mua muistuttaa, herättää tänään huomaamaan mullon iholla joku jota rakastaa peltikatolla sateen ropinaa ja mä sulle nää laulut laulaa saan mitä jos kaikki tää katoaa? vaienna se pieni ääni joka päässäni huolet kasvattaa "Olenko itse onneni tiellä jos meen maailman ääriin onko se siellä? jos antaisin huulille luvan hymyill...