huhuh.
12:30-12:35, 8x haluan. Pippurin ja Esikon suusta. Tosi usein vielä enemmän haluan sanaa mahtuu siihen viisminuuttiseen.. Ja oikealla hetkellä -ei halua, enkä halua- tosi tosi paljon enemmän siihen viisminuuttiseen.
Usein kun kyse on:
-syömisestä
-vessareissusta
-johonkin lähtemisestä
-hampaiden pesusta
tai mistä tahansa muusta.
Mäkin haluan usein kaikkea.
Viimeks konkurssimyynnistä huonekaluja meidän firmalle.
En tainnu ajatella loppuun asti. Hesasta tähän pikkukylään tarjouksena noin. 1600e kuljetus.
Niinpä Isäntä lähti reippaan apurin kanssa kahtena päivänä reissuun. Ekana päivänä meni 9-1:30.(?)
Ja toisena päivänä 9-19.30
Pikkusen olisin tässä häntä koipien välissä sanomassa että, hei kyllä lopussa se kiitos seisoo eikö-?
Apuri sanoi, että Isännällä on lehmän hermot, että hän olis kyllä antanu niin kuulua mun päähänpistosta.
Isäntä ei sanonut mitään. Koska tavarat oli haettava. Ja maksettava. Ja purettava. Piste.
Kyllähän sitä varmasti vitutti. Mutta ei se mulle siitä paasannu.
Kyllä mua olis vituttanu jos hän olis mulle tollasen yllärin tehnyt.
Mikäli en olisi kotiäiti.
Nyt kotiäitinä olisinkin voinu lähtee pariksi päiväksi Heltsinkiin. :D
Olen viimepäivinä kokenut onnistuneita päiviä kotiäidin roolissa.
Näiden viiden vuoden äitiyspäivien aikana, jokaikinen päivä jossain vaiheessa on tullut pieni sellainen. Ei pysty eikä osaa.
Olen niin laumaeläin kuin vaan voi olla. Tässä työssä se kollegan puuttuminen työpäivästä on ehkä se isoin juttu.
Eilen aamulla mentiin lasten kanssa treffaamaan ystävääni lapsineen paikalliseen munkkilaan, sen jälkeen käytiin kirjastossa, siitä kotio syömään ja sitten Esikko seurakunnan kerholle.
Pippuri ja vauva nukkuivat autossa ja minä läksin etsimään itkuhälytintä. Joka löytyi vasta tänään....
Eli siivosin sisällä ja kävin muutaman minuutin välein kurkkimassa että kaikki on hyvin.
Minä nautin.
Yksin kotona.
Siivousta apinanraivolla yksin. Sen aikaa kun lapset herää. Yksin.
Sanoinko jo että oi että, hetki yksin. ;D
Vaikka olen se totaalinen laumaeläin, ja inhoan yksinoloa arkipäivissä niin!! Kaipaan sitä pientä hetkeä yksin tasaisin väliajoin....
Kukapa ei?
Aatelkaa kun olisitte vaikka äiteeenne kanssa aamusta yöhön saman katon alla pari kolme vuotta putkeen. Väsy vois iskeä?
Sitten kun Pippuri heräsi, mentiin toiselle ystävälle kahden pienemmän kanssa. Siitä lähdettiin yhdessä hakemaan lapsia kerhosta, sen jälkeen mentiin jätskiostoksille ja siitä vielä meille koko köörin kanssa leikkimään ja syömään mozzarellapizzaa ilman täytteitä.
Täydellinen kotiäitipäivä eikö???
Niin minustaki!
Tää vaan on harvinaista herkkua, vaikka olisi toisaalta lähes joka päivä mahdollista toteuttaa.
Viimeyönä nukuin sohvalla, Esikon sängyssä ja omassa sängyssä.
Aamusta oli käynnistymisvaikeuksia mutta onneksi lähdettiin aamusta puistoileen ja saatiin seuraakin.
Oli mukavaa!!
Luin juuri äidistä joka hävisi taistelun syövälle. Häneltä jäi tänne Esikon ikäinen lapsi kasvamaan ilman äidin tukea, rakkautta ja lämmintä syliä.
Vaikka heittelen perkeleitä usein ilmoille niin hei. Mä saan elää, ottaa lapseni syliin vielä tänäänkin! Mä pidän sitä hetkeä tämän surullisen tapahtuman takia entistäkin tärkeämpänä. Koskaan ei voi tietää.<3
Kauheesti kirosanoja.
12:30-12:35, 8x haluan. Pippurin ja Esikon suusta. Tosi usein vielä enemmän haluan sanaa mahtuu siihen viisminuuttiseen.. Ja oikealla hetkellä -ei halua, enkä halua- tosi tosi paljon enemmän siihen viisminuuttiseen.
Usein kun kyse on:
-syömisestä
-vessareissusta
-johonkin lähtemisestä
-hampaiden pesusta
tai mistä tahansa muusta.
Mäkin haluan usein kaikkea.
Viimeks konkurssimyynnistä huonekaluja meidän firmalle.
En tainnu ajatella loppuun asti. Hesasta tähän pikkukylään tarjouksena noin. 1600e kuljetus.
Niinpä Isäntä lähti reippaan apurin kanssa kahtena päivänä reissuun. Ekana päivänä meni 9-1:30.(?)
Ja toisena päivänä 9-19.30
Pikkusen olisin tässä häntä koipien välissä sanomassa että, hei kyllä lopussa se kiitos seisoo eikö-?
Apuri sanoi, että Isännällä on lehmän hermot, että hän olis kyllä antanu niin kuulua mun päähänpistosta.
Isäntä ei sanonut mitään. Koska tavarat oli haettava. Ja maksettava. Ja purettava. Piste.
Kyllähän sitä varmasti vitutti. Mutta ei se mulle siitä paasannu.
Kyllä mua olis vituttanu jos hän olis mulle tollasen yllärin tehnyt.
Mikäli en olisi kotiäiti.
Nyt kotiäitinä olisinkin voinu lähtee pariksi päiväksi Heltsinkiin. :D
Olen viimepäivinä kokenut onnistuneita päiviä kotiäidin roolissa.
Näiden viiden vuoden äitiyspäivien aikana, jokaikinen päivä jossain vaiheessa on tullut pieni sellainen. Ei pysty eikä osaa.
Olen niin laumaeläin kuin vaan voi olla. Tässä työssä se kollegan puuttuminen työpäivästä on ehkä se isoin juttu.
Eilen aamulla mentiin lasten kanssa treffaamaan ystävääni lapsineen paikalliseen munkkilaan, sen jälkeen käytiin kirjastossa, siitä kotio syömään ja sitten Esikko seurakunnan kerholle.
Pippuri ja vauva nukkuivat autossa ja minä läksin etsimään itkuhälytintä. Joka löytyi vasta tänään....
Eli siivosin sisällä ja kävin muutaman minuutin välein kurkkimassa että kaikki on hyvin.
Minä nautin.
Yksin kotona.
Siivousta apinanraivolla yksin. Sen aikaa kun lapset herää. Yksin.
Sanoinko jo että oi että, hetki yksin. ;D
Vaikka olen se totaalinen laumaeläin, ja inhoan yksinoloa arkipäivissä niin!! Kaipaan sitä pientä hetkeä yksin tasaisin väliajoin....
Kukapa ei?
Aatelkaa kun olisitte vaikka äiteeenne kanssa aamusta yöhön saman katon alla pari kolme vuotta putkeen. Väsy vois iskeä?
Sitten kun Pippuri heräsi, mentiin toiselle ystävälle kahden pienemmän kanssa. Siitä lähdettiin yhdessä hakemaan lapsia kerhosta, sen jälkeen mentiin jätskiostoksille ja siitä vielä meille koko köörin kanssa leikkimään ja syömään mozzarellapizzaa ilman täytteitä.
Täydellinen kotiäitipäivä eikö???
Niin minustaki!
Tää vaan on harvinaista herkkua, vaikka olisi toisaalta lähes joka päivä mahdollista toteuttaa.
Viimeyönä nukuin sohvalla, Esikon sängyssä ja omassa sängyssä.
Aamusta oli käynnistymisvaikeuksia mutta onneksi lähdettiin aamusta puistoileen ja saatiin seuraakin.
Oli mukavaa!!
Luin juuri äidistä joka hävisi taistelun syövälle. Häneltä jäi tänne Esikon ikäinen lapsi kasvamaan ilman äidin tukea, rakkautta ja lämmintä syliä.
Vaikka heittelen perkeleitä usein ilmoille niin hei. Mä saan elää, ottaa lapseni syliin vielä tänäänkin! Mä pidän sitä hetkeä tämän surullisen tapahtuman takia entistäkin tärkeämpänä. Koskaan ei voi tietää.<3
Kauheesti kirosanoja.
Kommentit
Lähetä kommentti