Siirry pääsisältöön

Haluan haluan haluan haluan, ei halua ei halua, enkä halua.

huhuh.

12:30-12:35, 8x haluan. Pippurin ja Esikon suusta. Tosi usein vielä enemmän haluan sanaa mahtuu siihen viisminuuttiseen.. Ja oikealla hetkellä -ei halua, enkä halua- tosi tosi paljon enemmän siihen viisminuuttiseen.
Usein kun kyse on:
-syömisestä
-vessareissusta
-johonkin lähtemisestä
-hampaiden pesusta
tai mistä tahansa muusta.

Mäkin haluan usein kaikkea.
Viimeks konkurssimyynnistä huonekaluja meidän firmalle.
En tainnu ajatella loppuun asti. Hesasta tähän pikkukylään tarjouksena noin. 1600e kuljetus.
Niinpä Isäntä lähti reippaan apurin kanssa kahtena päivänä reissuun. Ekana päivänä meni 9-1:30.(?)
Ja toisena päivänä 9-19.30
Pikkusen olisin tässä häntä koipien välissä sanomassa että, hei kyllä lopussa se kiitos seisoo eikö-?
Apuri sanoi, että Isännällä on lehmän hermot, että hän olis kyllä antanu niin kuulua mun päähänpistosta.
Isäntä ei sanonut mitään. Koska tavarat oli haettava. Ja maksettava. Ja purettava. Piste.
Kyllähän sitä varmasti vitutti. Mutta ei se mulle siitä paasannu.
Kyllä mua olis vituttanu jos hän olis mulle tollasen yllärin tehnyt.
Mikäli en olisi kotiäiti.
Nyt kotiäitinä olisinkin voinu lähtee pariksi päiväksi Heltsinkiin. :D

Olen viimepäivinä kokenut onnistuneita päiviä kotiäidin roolissa.
Näiden viiden vuoden äitiyspäivien aikana, jokaikinen päivä jossain vaiheessa on tullut pieni sellainen. Ei pysty eikä osaa.

Olen niin laumaeläin kuin vaan voi olla. Tässä työssä se kollegan puuttuminen työpäivästä on ehkä se isoin juttu.
 Eilen aamulla mentiin lasten kanssa treffaamaan ystävääni lapsineen paikalliseen munkkilaan, sen jälkeen käytiin kirjastossa, siitä kotio syömään ja sitten Esikko seurakunnan kerholle.
Pippuri ja vauva nukkuivat autossa ja minä läksin etsimään itkuhälytintä. Joka löytyi vasta tänään....
Eli siivosin sisällä ja kävin muutaman minuutin välein kurkkimassa että kaikki on hyvin.
Minä nautin.
Yksin kotona.
Siivousta apinanraivolla yksin. Sen aikaa kun lapset herää. Yksin.
Sanoinko jo että oi että, hetki yksin. ;D

Vaikka olen se totaalinen laumaeläin, ja inhoan yksinoloa arkipäivissä niin!! Kaipaan sitä pientä hetkeä yksin tasaisin väliajoin....

Kukapa ei?

Aatelkaa kun olisitte vaikka äiteeenne kanssa aamusta yöhön saman katon alla pari kolme vuotta putkeen. Väsy vois iskeä?

Sitten kun Pippuri heräsi, mentiin toiselle ystävälle kahden pienemmän kanssa. Siitä lähdettiin yhdessä hakemaan lapsia kerhosta, sen jälkeen mentiin jätskiostoksille ja siitä vielä meille koko köörin kanssa leikkimään ja syömään mozzarellapizzaa ilman täytteitä.

Täydellinen kotiäitipäivä eikö???
Niin minustaki!
Tää vaan on harvinaista herkkua, vaikka olisi toisaalta lähes joka päivä mahdollista toteuttaa.



Viimeyönä nukuin sohvalla, Esikon sängyssä ja omassa sängyssä.
Aamusta oli käynnistymisvaikeuksia mutta onneksi lähdettiin aamusta puistoileen ja saatiin seuraakin.
Oli mukavaa!!

Luin juuri äidistä joka hävisi taistelun syövälle. Häneltä jäi tänne Esikon ikäinen lapsi kasvamaan ilman äidin tukea, rakkautta ja lämmintä syliä.

Vaikka heittelen perkeleitä usein ilmoille niin hei. Mä saan elää, ottaa lapseni syliin vielä tänäänkin! Mä pidän sitä hetkeä tämän surullisen tapahtuman takia entistäkin tärkeämpänä. Koskaan ei voi tietää.<3

Kauheesti kirosanoja.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raastan juustohöylällä sipulia leivän päälle??! siis hetkone??!

Tähän tilanteeseen havahduin. "Mitäs mä oikein teen??! " Olin reilu kaks vuotta sitte kokenut tämän saman "Mitäs mä oikein teen??!" fiiliksen, kun menin jääkaapille ja join kolme lasillista maitoa siltä seisomalta. Johan nyt. Voisko olla... Eihän ne oo viä myöhässä. Maanantaina alkaa. Eiku hetkonen. Katotaas kalenterista. Eiku ne piti alkaakin jo kaks päivää sitten. Sanon Isännälle. Ei se usko. Enhän mä oo superhedelmä. 18-vuotiaana makasin potilaspedillä yli 50-vuotiaan miesgynen tutkiessa paikkoja. Hän totesi, että sulla on kysta, iso hyvänlaatuinen kasvain oikeassa munasarjassa. Se voi itsekseen sieltä poksahtaa, se tekee tosi kipeetä ja soitat sitten tarvittaessa ambulanssia....  Ja sulla on myös monirakkulaiset munasarjat, PCO,  eli lapsia et tule todennäköisesti ainakaan luonnollisesti saamaan. ahaa, okei, kiitos tiedosta.... . . . . . . . Mä en saa lapsia ehkä ikinä. Jes. 4 vuotta tässä ajatuksessa. Isännälle oli aika vaikeaa myöntää suhteen alus

Lusikat jakoon pikkulapsiarjessa.

En yhtään ihmettele, vaikka niin monesti pikkulapsiarjessa vanhemmat päätyvät eroon. Myös meillä on kaikki mahdollisuudet epäonnistuneeseen avioliittoon. Minä haaveilen väliaikaisesta asumuserosta todella usein. Keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Ja Isäntä tietää sen.  On tiennyt jo monta vuotta. Mutta hän onneksi tietää, että en ole niin tosissani tämän -haaveeni- kanssa, että niin kävisi. (ja kukkahattutädit ovat ajatuksistaan nyt ihan hyshys. Minä haaveilen siitä, tädit ehkä salaisesti tapahtuvasta peppus****stä. Ehkä siis.  ) Usein mietin, että mitä jos pelkkä rakkaus ei vaan riitä pitämään perhettä koossa. Lapsen saaminen tuo mukanaan paljon lisäkysymyksiä parisuhteeseen. Teistä tulee vanhempia. Teillä on omia mielipiteitä. Teidän lapsilla on mielipiteitä. Teillä kaikilla viidellä on halu toimia sen oman mielipiteen mukaan. Ja usein se aiheuttaa lisäkysymyksiä. Jopa eripuraa. Se tuo mukanaan myös tunteita potenssiin sata. Huoli, ilo, murheet, rakkaus. Vastuu. --

kirpiää pakkausaamua.

Huomenta! Hermot oli kireellä taas tänäkin aamuna.  Vaikka aamu oli kaikinpuolin onnistunut ja onnellinen. Ensimmäinen suuri ilo oli, kun isäntä ja minä, molemmat, yhdessä, nousimme lasten kanssa, eikä vaan toinen. Siivottiinkin yhdessä. Mukavampi aloittaa päivä kun siivotaan yhdessä eilisen sotkuja. Joita ei siivota ikinä illalla. Olen nauttinut näistä pakkasaamuista. Ihanan raikasta. Ihossa se vaan näkyy heti. Kuivaa ja koppuraa ja halkeilee ja kaikki mitä joka vuosi ekoilla pakkasilla. Ja kaikilla pakkasilla ;D Ajattelin, että otan nyt oikein tälläisen rauhallisen kynttilöitä+rentoutusmusiikkia+kuppi kuumaa teetä+eilistä makaroonisalaattia-tunnelman ja täytän samalla tiskikoneen. Ja otinkin. Kaupanpäällisenä sain Pippurin kiljumaan viereen "anna, äiti, anna, äiti, anna", kun hän halusi tietokoneen itsellensä josta rentoutusmusiikki kuului. Sitten karkaan vessaan, vaivihkaa, suljen tosi hiljaa oven. 30 sekuntia ja Pippuri hakkaa ovea ja huutaa äiti avaa, äiti avaa,