Olisi pitänyt kirjoittaa tämä teksti eilen kokonaan valmiiksi. Olisi tullut tunteella tehtyä.
UNTA PÄTKISSÄ. Vauvalla on ollut flunssaa, joten tällä viikolla on tullut valvottua enemmän kuin normaalisti. Sen olen huomannut aamuväsyissä. Itselläni. Lapset kyllä ovat virkeitä! Tuleekohan minusta koskaan aamuvirkkua?
Vauvalla on tullut nyt se, että nukkuu parhaiten silloin vaunuissa kun ne liikkuvat. Tämä viikko mennyt myös niin, että jos vauva nukahtaa sisällä. Minä yskäsen juuri sillä hetkellä kun vauva vaipuu uneen tai Pippuri huuuuuuutaaa.
Pippuri on alkanut kokeilemaan. Saako laittaa sormea vauvan korvaan. Tai silmään.
Ja saako sitä laittaa vaikka on jo kielletty viisi kertaa. Ei saa.
Tai saako huuuuutaa silloin kun äiti sanoo, että pitää olla hiljaa kun vauva on nukahtamaisillaan.
Käytiin eilen puistoilemassa Heiskan puistossa. Puettiin sadehousut koska satoi. Ja riisuttiin ne kun hetken päästä paistoi aurinko.Sitten avattiin takit kun tuli kuuma. Ja taas hetken päästä alkoi tihkuttaan. Eikä oltu puistossa puolta tuntia kauempaa.
Mentiin kahviosta hakemaan jätskit ja mehut. Sen jälkeen käytiin katsomassa esiintymislavaa ja katsomoa. Laulettiin hämähämähäkkiä ja taputettiin.
Sen jälkeen ihmeteltiin miestä joka leikkasi nurmikkoa ja mentiin mummulle. (Minun mummulle) Siellä oli lätyt ja hillot valmiina. Esikko oli ottanut mummun kristallikipot ja leikki niillä. Minä meinasin saada paniikkia kun näin ne mielessäni putoavan lattialle. Mummulassa on lempparilelut; harmaa jumppapallo, hyrrä, suurennuslasi, liput. Mummun mies Pekka soitti Esikolle haitaria.
Lapset alkoivat väsymään. Mummu hyppäs vielä repsikaksi, että pääsen hakemaan äkkiä pikkukaupasta vaippapaketin ja koiranruokaa. Ettei tarvitse raahata koko komppaniaa niiden kahden asian takia mukana. Mummu muisti myös kysyä että syönkö jo e-pillereitä. Pelkää taas, että unohdan ehkäisyn. . . . . . . :D
Pippuri pisti luonnollisesti volat kaakkoon ja hänet oli pakko ottaa mukaan.
Kello oli jo lähemmäs puoli kolme. Esikon silmät menivät väkisin kiinni vaikka yritin kannustaa, että jaksaisi kotiin asti. Olin itse niin päikkäreitten toivossa, että tavoite oli: kaikki lapset yhtäaikaa sisälle nukkumaan. Ja minä myös-
Mutta niin siinä kävi, että kaikki lapset sammuivat ennen kotipihaa. Tuli pieni epätoivo kun luovuin mielessäni niistä päikkäreistä. En voi mennä sisälle itse nukkumaan koska itkari voi tehdä ne oharit. Ei kun voinhan nukkua autossa. Bensavalo palaa. En voi pitää autoa käynnissä. Jos sammutan auton, vauva herää. Pakko se on sammuttaa ettei bensa lopu. Avaan ikkunat ettei tule kuuma ja otan hyvän asennon. Puoli minuuttia silmät kiinni ja vauva herää. Niinpä tietysti. Yritän antaa tuttia. Ei. Vauva voisi osallistua tutin sylkemisen Suomenmestaruus-kisoihin.
Sitten otan vauvan syliin, annan maitoa, poistan yhden vaatekerran, laitan takaisin kaukaloon ja tuttia tuttia...
Ei hän ei nuku. Vaan kertoo tyytymättömyyttään. Otan syliin. Hytkytän ja hyssytän. Huomaan että on liikaa kun kaksi ikkunaa on auki. En uskaltaisi liikkua kun vauva meinaa nukahtaa. Kokeilen vääntää auton avaimista varpaillani, että saisin virtaa autoon ja ikkunan kiinni. En yletä. Pakko nousta ja vauva havahtuu. Tätä säätöä jatkuu tunnin verran. Kunnes. Vauva nukahtaa.
Yksi minuutti maksimissaan ja Pippuri huuuutaa. "Lisää musiikkia" Todella vaativaan sävyyn.
Noni se oli siinä sitte.
Jotta Esikko saisi vielä nukkua, laitan vauvan kaukaloon ja starttaan auton. Vedetään maaseutuajelua siis.
Ensimmäisenä valtatielle kääntyessäni rekkakuski muistuttaa, ettei mulla ole valoja autossa päällä.
Kysyn vaan. Miksi automaattivaihteisessa autossa ei ole automaattivaloja???
Keksin syyn. Niitä ei ole, koska tämä perhelaivan suunnittelussa on ollut pakko olla mukana naispuolinen ihminen.. Eli niitä ei ole koska: Autolla pitää pystyä myös varjostamaan. Hiljaa perässä hiipien. Kenen perässä hiipien? No sen pettäjäiskän joka on kyllästynyt perhe-elämään ja se hakee huomionsa muualta kun kotoa sitä ei heru tarpeeksi. Koska äiti yrittää pitää huolen heidän yhteisistä luomuksistaan.
Näin sen näkisin. Muuta syytä ei voi olla? Eihän? :D
Maisema-ajelulla bongaamme Pippurin kanssa; kaksi traktoria, kaksi lehmää, lampaita, erivärisiä taloja. Järven. "Kotta uimaan taas"
Ajelen rauhaksiin ja nautin kauniista maisemista.
Sitten Pippuri kertoo, että jalkapohjassa on piikki. Ajattelen, että katsotaan mikä piikki ja laitan vilkun päälle. Lähestyn seuraavaa bussipysäkkiä ja jarrutan. Edessäni näkyy myös poliisiauto parkissa sata metriä edempänä.
Iskee ressi. Pysähdynkö tuohon pysäkille. No pakko kun jo jarrutan. Mitäköhän ne ajattelee miksi pysähdyn. Ne ihan varmaan pysäyttää mut. Eikä mulla ole ajokorttia mukana kun känny on kotona ja ne on siellä kotelossa. Mulla on vaan tää lankapuhelin. Tässä repsikan penkillä. Ei helvetti, ne pitää mua ihan hulluna. Mä piilotan ainakin tän puhelimen tohon viltin alle. Eihän mulla ole edes niitä kenkiä jalassa. Oonko harjannu tukkani tänään, entä hampaat? Apua, näistä housuista näkyy persvako!
Hengitän hetkosen ja poistan "tikut" Pippurin sukkahousuista...
Hyppään takaisin ratin taakse ja vilkutan takaisin tielle. Ajan ohi varmoin ottein ja katson peilistä lähtivätkö perään. Eivät lähteneet.
Aina mietin, miksi oi miksi pelkään poliiseja. Isäpuolenikin oli poliisi ja ne ettii rosvoja. Ei kotiäitejä!
Päästään kotipihaan. Pippuri on kaksivuotias. Eli hän ei halua kotiin. Ja sen kuulee kaikki.
Silloin kun Esikko oli kaksi, hänkään ei halunnut ikinä kotiin. Ja senkin kuuli kaikki.
Sitten Esikko ei halunnut kotoa pois. Senkin kuuli kaikki.
Kahden vuoden päästä kun Pippurilla ei ole niin väliä enää kääntyykö se auto kotipihaan, vauva on kaksi vuotias ja sen kuulee kaikki.
Odotan, että Isäntä tulee kotiin ja nukun pitkät päikkärit vauvan kanssa.
Muutama viikko takaperin ajoin ystävälleni. Lapsi huusi takapenkillä. Vedin liukuovet perheautosta auki ja nostin turvakaukalon ulos. Päälläni oli aivan nukkaantunut maksimekko. Ihonmyötäinen josta näkyy mukana kulkevat liikakilot. Tukka oli perinteisesti kiinni. Ei tarvi välttämättä harjata sille päivälle.
Hetken aikaa tunsin itseni Täykkäreiden Lynette Scavoksi. Tämäkö se lapsuudenhaave oli?
Ja sitten saan sen hymyn ystävältä ja lapsilta. Ja kaikki on taas juuri niinkuin pitääkin.
Tämä on mun elämää. Ja näin sen pitääkin mennä. Mä oon oikeesti onnellinen.
UNTA PÄTKISSÄ. Vauvalla on ollut flunssaa, joten tällä viikolla on tullut valvottua enemmän kuin normaalisti. Sen olen huomannut aamuväsyissä. Itselläni. Lapset kyllä ovat virkeitä! Tuleekohan minusta koskaan aamuvirkkua?
Vauvalla on tullut nyt se, että nukkuu parhaiten silloin vaunuissa kun ne liikkuvat. Tämä viikko mennyt myös niin, että jos vauva nukahtaa sisällä. Minä yskäsen juuri sillä hetkellä kun vauva vaipuu uneen tai Pippuri huuuuuuutaaa.
Pippuri on alkanut kokeilemaan. Saako laittaa sormea vauvan korvaan. Tai silmään.
Ja saako sitä laittaa vaikka on jo kielletty viisi kertaa. Ei saa.
Tai saako huuuuutaa silloin kun äiti sanoo, että pitää olla hiljaa kun vauva on nukahtamaisillaan.
Käytiin eilen puistoilemassa Heiskan puistossa. Puettiin sadehousut koska satoi. Ja riisuttiin ne kun hetken päästä paistoi aurinko.Sitten avattiin takit kun tuli kuuma. Ja taas hetken päästä alkoi tihkuttaan. Eikä oltu puistossa puolta tuntia kauempaa.
Mentiin kahviosta hakemaan jätskit ja mehut. Sen jälkeen käytiin katsomassa esiintymislavaa ja katsomoa. Laulettiin hämähämähäkkiä ja taputettiin.
Sen jälkeen ihmeteltiin miestä joka leikkasi nurmikkoa ja mentiin mummulle. (Minun mummulle) Siellä oli lätyt ja hillot valmiina. Esikko oli ottanut mummun kristallikipot ja leikki niillä. Minä meinasin saada paniikkia kun näin ne mielessäni putoavan lattialle. Mummulassa on lempparilelut; harmaa jumppapallo, hyrrä, suurennuslasi, liput. Mummun mies Pekka soitti Esikolle haitaria.
Lapset alkoivat väsymään. Mummu hyppäs vielä repsikaksi, että pääsen hakemaan äkkiä pikkukaupasta vaippapaketin ja koiranruokaa. Ettei tarvitse raahata koko komppaniaa niiden kahden asian takia mukana. Mummu muisti myös kysyä että syönkö jo e-pillereitä. Pelkää taas, että unohdan ehkäisyn. . . . . . . :D
Pippuri pisti luonnollisesti volat kaakkoon ja hänet oli pakko ottaa mukaan.
Kello oli jo lähemmäs puoli kolme. Esikon silmät menivät väkisin kiinni vaikka yritin kannustaa, että jaksaisi kotiin asti. Olin itse niin päikkäreitten toivossa, että tavoite oli: kaikki lapset yhtäaikaa sisälle nukkumaan. Ja minä myös-
Mutta niin siinä kävi, että kaikki lapset sammuivat ennen kotipihaa. Tuli pieni epätoivo kun luovuin mielessäni niistä päikkäreistä. En voi mennä sisälle itse nukkumaan koska itkari voi tehdä ne oharit. Ei kun voinhan nukkua autossa. Bensavalo palaa. En voi pitää autoa käynnissä. Jos sammutan auton, vauva herää. Pakko se on sammuttaa ettei bensa lopu. Avaan ikkunat ettei tule kuuma ja otan hyvän asennon. Puoli minuuttia silmät kiinni ja vauva herää. Niinpä tietysti. Yritän antaa tuttia. Ei. Vauva voisi osallistua tutin sylkemisen Suomenmestaruus-kisoihin.
Sitten otan vauvan syliin, annan maitoa, poistan yhden vaatekerran, laitan takaisin kaukaloon ja tuttia tuttia...
Ei hän ei nuku. Vaan kertoo tyytymättömyyttään. Otan syliin. Hytkytän ja hyssytän. Huomaan että on liikaa kun kaksi ikkunaa on auki. En uskaltaisi liikkua kun vauva meinaa nukahtaa. Kokeilen vääntää auton avaimista varpaillani, että saisin virtaa autoon ja ikkunan kiinni. En yletä. Pakko nousta ja vauva havahtuu. Tätä säätöä jatkuu tunnin verran. Kunnes. Vauva nukahtaa.
Yksi minuutti maksimissaan ja Pippuri huuuutaa. "Lisää musiikkia" Todella vaativaan sävyyn.
Noni se oli siinä sitte.
Jotta Esikko saisi vielä nukkua, laitan vauvan kaukaloon ja starttaan auton. Vedetään maaseutuajelua siis.
Ensimmäisenä valtatielle kääntyessäni rekkakuski muistuttaa, ettei mulla ole valoja autossa päällä.
Kysyn vaan. Miksi automaattivaihteisessa autossa ei ole automaattivaloja???
Keksin syyn. Niitä ei ole, koska tämä perhelaivan suunnittelussa on ollut pakko olla mukana naispuolinen ihminen.. Eli niitä ei ole koska: Autolla pitää pystyä myös varjostamaan. Hiljaa perässä hiipien. Kenen perässä hiipien? No sen pettäjäiskän joka on kyllästynyt perhe-elämään ja se hakee huomionsa muualta kun kotoa sitä ei heru tarpeeksi. Koska äiti yrittää pitää huolen heidän yhteisistä luomuksistaan.
Näin sen näkisin. Muuta syytä ei voi olla? Eihän? :D
Maisema-ajelulla bongaamme Pippurin kanssa; kaksi traktoria, kaksi lehmää, lampaita, erivärisiä taloja. Järven. "Kotta uimaan taas"
Ajelen rauhaksiin ja nautin kauniista maisemista.
Sitten Pippuri kertoo, että jalkapohjassa on piikki. Ajattelen, että katsotaan mikä piikki ja laitan vilkun päälle. Lähestyn seuraavaa bussipysäkkiä ja jarrutan. Edessäni näkyy myös poliisiauto parkissa sata metriä edempänä.
Iskee ressi. Pysähdynkö tuohon pysäkille. No pakko kun jo jarrutan. Mitäköhän ne ajattelee miksi pysähdyn. Ne ihan varmaan pysäyttää mut. Eikä mulla ole ajokorttia mukana kun känny on kotona ja ne on siellä kotelossa. Mulla on vaan tää lankapuhelin. Tässä repsikan penkillä. Ei helvetti, ne pitää mua ihan hulluna. Mä piilotan ainakin tän puhelimen tohon viltin alle. Eihän mulla ole edes niitä kenkiä jalassa. Oonko harjannu tukkani tänään, entä hampaat? Apua, näistä housuista näkyy persvako!
Hengitän hetkosen ja poistan "tikut" Pippurin sukkahousuista...
Hyppään takaisin ratin taakse ja vilkutan takaisin tielle. Ajan ohi varmoin ottein ja katson peilistä lähtivätkö perään. Eivät lähteneet.
Aina mietin, miksi oi miksi pelkään poliiseja. Isäpuolenikin oli poliisi ja ne ettii rosvoja. Ei kotiäitejä!
Päästään kotipihaan. Pippuri on kaksivuotias. Eli hän ei halua kotiin. Ja sen kuulee kaikki.
Silloin kun Esikko oli kaksi, hänkään ei halunnut ikinä kotiin. Ja senkin kuuli kaikki.
Sitten Esikko ei halunnut kotoa pois. Senkin kuuli kaikki.
Kahden vuoden päästä kun Pippurilla ei ole niin väliä enää kääntyykö se auto kotipihaan, vauva on kaksi vuotias ja sen kuulee kaikki.
Odotan, että Isäntä tulee kotiin ja nukun pitkät päikkärit vauvan kanssa.
Muutama viikko takaperin ajoin ystävälleni. Lapsi huusi takapenkillä. Vedin liukuovet perheautosta auki ja nostin turvakaukalon ulos. Päälläni oli aivan nukkaantunut maksimekko. Ihonmyötäinen josta näkyy mukana kulkevat liikakilot. Tukka oli perinteisesti kiinni. Ei tarvi välttämättä harjata sille päivälle.
Hetken aikaa tunsin itseni Täykkäreiden Lynette Scavoksi. Tämäkö se lapsuudenhaave oli?
Ja sitten saan sen hymyn ystävältä ja lapsilta. Ja kaikki on taas juuri niinkuin pitääkin.
Tämä on mun elämää. Ja näin sen pitääkin mennä. Mä oon oikeesti onnellinen.
Kommentit
Lähetä kommentti