Siirry pääsisältöön

Eikö kukaan halua leikkiä mun kanssa?



Olen kahdeksan vuotta ollut levoton. Halunnut musisoida, mutten saanut oikein aikaiseksi. Toki kävin lauluntekijävalmennuksen 8kk, joten olen jotain saanut aikaiseksi mutta sekään ei riitä.

Isoveljeni musisoi, tätini musisoi, taatani musisoi, mummuni mies musisoi, mutta minä olen pysähdyksissä vuodesta toiseen. Tai no soitan lasten kanssa "äiti antoi mulle rahaa" ja "viisi pientä ankkaa"....... Ja välillä itsekseni jotain muuta. Liian harvoin.

Toivoin kovasti talvella, että jos saisin vain sellaisia pianonsoitto-keikkoja ja hautajaisissa laulamista. (Mun mielestä hautajaiset on myös yksi tärkeimmistä tapahtumista ja koen tärkeänä tehtävänä saada laulaa myös sellaisissa tilaisuuksissa, vaikkei se henkisesti olekaan mikä helppo nakki)

No toiveeni toteutuivat. Yhtenä päivänä tuli viestiä. Minua pyydettiin soittamaan pianoa syntymäpäiville. Ja hetken päästä samana päivänä tuli viesti, pyyntö tulla laulamaan hautajaisiin;Johanna Kurkelan Prinsessalle.

Toiveeni siis toteutuisivat. Jes, ihanaa! Mutta sitten meninkin lukkoon. Pystynkö. Osaanko. Niin tärkeitä juttuja ja jos mokaan. Esiintymispelko on ollut läsnä vahvana vaikka olen monesti esiintynyt. Välillä jännittää ja välillä ei. Olin varmasti aika poissaoleva sen "harjoitteluviikon". Keräsin materiaalia pianokeikalle. Vanhoja lauluja, joita ei tule muuten soitettua. Onneksi mummulta ja taatalta löytyy materiaalia. Ja sitten hautajaisiin vielä muistotilaisuuteen aloin harjoittelemaan "Niin kaunis on maa" ja "Täällä Pohjan tähden alla" . Tsemppasin itseäni, että olen vain välittäjänä, musiikin ja kuulijoiden välissä.

"Niin kaunis on maa" oli minulle vieras laulu. Onneksi löysin juutuupista videon, jota mainostettiin myös telkkarissa. Vesala, Vartiainen jne. Siihen pystyin samaistumaan ja oli helppo lähteä harjoittelemaan. Hiukan sovelsin yhtä kohtaa, joka varmasti on koko biisin ydin. Melodia kulkee yhdessä kohdassa niin "väärän kuuloisesti" Korisevan ym. versioissa, että oli pakko vähän oikaista.

https://www.youtube.com/watch?v=mnFCtcZrdeo


https://www.youtube.com/watch?v=908IZPBag30

Kurkelan Prinsessalle  laulun säesti kanttori. Se esitettiin siunaustilaisuudessa ja nuo kaksi muistotilaisuudessa.
Pakko myöntää, että oli vaikea paikka. Kahdesta henkilökohtaisestakin syystä. Olin laulanut saman laulun saman kanttorin säestämänä reilut kaksi vuotta aikaisemmin siunaustilaisuudessa, jossa itse olin myös vieraana jättämässä hyvästit toverille jolla on yhä paikka mun sydämessä. Ja toiseksi, kun istuin parvella ennen laulun esittämistä, ja kuulin samoja värssyjä mitä luettiin isäpuoleni siunaustilaisuudessa siinä samaisessa kappelissa silloin melkein neljä vuotta sitten.

Suurin kiitos oli tästä "työstä" kuitenkin se, että kuulin tarkoituksella vasta muistotilaisuudessa, että tämä Kurkelan Prinsessalle oli ollut menehtyneen äidin oma toive, että se laulettaisiin  hänen hautajaisissaan.

Voiko tärkeämpää tehtävää saada? <3 Kunnia-asioita.


 
Kuukauden päästä pääsen laulamaan häihin. <3

Olen nämä viimepäivät pohtinut, että teinkö oikein kun kirjoitin julkisesti tästä Esikon asiasta.

Meillä kaikillahan on omat haasteemme, mutta jotenkin olen ajatellut, että parempi kuitenkin olisi asioista puhua ja tätäkin kautta ihmiset ehkä ymmärtävät paremmin kun asioista on ääneen sanottu.

Toisaalta taas jäin miettimään sitä, että nyt kun on "ääneen" sanottu että joitain haasteita on, niin nyt ihmisillä, varsinkin niillä, jotka eivät ole tavanneet aikasemmin, on ennakko-oletuksia ja tuntosarvet tarkkana jos joskus Esikkoon törmäävät. Onko se sitten hyvä vai huono, mene ja tiedä. <3

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raastan juustohöylällä sipulia leivän päälle??! siis hetkone??!

Tähän tilanteeseen havahduin. "Mitäs mä oikein teen??! " Olin reilu kaks vuotta sitte kokenut tämän saman "Mitäs mä oikein teen??!" fiiliksen, kun menin jääkaapille ja join kolme lasillista maitoa siltä seisomalta. Johan nyt. Voisko olla... Eihän ne oo viä myöhässä. Maanantaina alkaa. Eiku hetkonen. Katotaas kalenterista. Eiku ne piti alkaakin jo kaks päivää sitten. Sanon Isännälle. Ei se usko. Enhän mä oo superhedelmä. 18-vuotiaana makasin potilaspedillä yli 50-vuotiaan miesgynen tutkiessa paikkoja. Hän totesi, että sulla on kysta, iso hyvänlaatuinen kasvain oikeassa munasarjassa. Se voi itsekseen sieltä poksahtaa, se tekee tosi kipeetä ja soitat sitten tarvittaessa ambulanssia....  Ja sulla on myös monirakkulaiset munasarjat, PCO,  eli lapsia et tule todennäköisesti ainakaan luonnollisesti saamaan. ahaa, okei, kiitos tiedosta.... . . . . . . . Mä en saa lapsia ehkä ikinä. Jes. 4 vuotta tässä ajatuksessa. Isännälle oli aika vaikeaa myöntää suhteen alus

Lusikat jakoon pikkulapsiarjessa.

En yhtään ihmettele, vaikka niin monesti pikkulapsiarjessa vanhemmat päätyvät eroon. Myös meillä on kaikki mahdollisuudet epäonnistuneeseen avioliittoon. Minä haaveilen väliaikaisesta asumuserosta todella usein. Keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Ja Isäntä tietää sen.  On tiennyt jo monta vuotta. Mutta hän onneksi tietää, että en ole niin tosissani tämän -haaveeni- kanssa, että niin kävisi. (ja kukkahattutädit ovat ajatuksistaan nyt ihan hyshys. Minä haaveilen siitä, tädit ehkä salaisesti tapahtuvasta peppus****stä. Ehkä siis.  ) Usein mietin, että mitä jos pelkkä rakkaus ei vaan riitä pitämään perhettä koossa. Lapsen saaminen tuo mukanaan paljon lisäkysymyksiä parisuhteeseen. Teistä tulee vanhempia. Teillä on omia mielipiteitä. Teidän lapsilla on mielipiteitä. Teillä kaikilla viidellä on halu toimia sen oman mielipiteen mukaan. Ja usein se aiheuttaa lisäkysymyksiä. Jopa eripuraa. Se tuo mukanaan myös tunteita potenssiin sata. Huoli, ilo, murheet, rakkaus. Vastuu. --

kirpiää pakkausaamua.

Huomenta! Hermot oli kireellä taas tänäkin aamuna.  Vaikka aamu oli kaikinpuolin onnistunut ja onnellinen. Ensimmäinen suuri ilo oli, kun isäntä ja minä, molemmat, yhdessä, nousimme lasten kanssa, eikä vaan toinen. Siivottiinkin yhdessä. Mukavampi aloittaa päivä kun siivotaan yhdessä eilisen sotkuja. Joita ei siivota ikinä illalla. Olen nauttinut näistä pakkasaamuista. Ihanan raikasta. Ihossa se vaan näkyy heti. Kuivaa ja koppuraa ja halkeilee ja kaikki mitä joka vuosi ekoilla pakkasilla. Ja kaikilla pakkasilla ;D Ajattelin, että otan nyt oikein tälläisen rauhallisen kynttilöitä+rentoutusmusiikkia+kuppi kuumaa teetä+eilistä makaroonisalaattia-tunnelman ja täytän samalla tiskikoneen. Ja otinkin. Kaupanpäällisenä sain Pippurin kiljumaan viereen "anna, äiti, anna, äiti, anna", kun hän halusi tietokoneen itsellensä josta rentoutusmusiikki kuului. Sitten karkaan vessaan, vaivihkaa, suljen tosi hiljaa oven. 30 sekuntia ja Pippuri hakkaa ovea ja huutaa äiti avaa, äiti avaa,