Vuosi sumussa-päivä prinsessana

Mielessäni oli tietynlainen -ympyrä sulkeutuu ajatus- Oli useampia vuosia, kunnes. Otin askeleen. Sanoin, että teen sen nyt kun "kaikki" ovat vielä elossa. Sitten tapahtui tämä kauheus, joka fläsäreinä lyö silmille päivittäin. Sydän on yhtäaikaa täysin rikki ja täysin ehjä. Kaikki on hyvin ja toisaalta ei enää koskaan ennallaan. Sain kutsun haastatteluun. Arvasin, että pääsen. Tietenkin pääsen. Juuri kun sanon, että kaikki ovat elossa ja sitten eivät enää olekaan. Musakouluun, johon olin unelmoinut hakevani. Kaikki ne tärkeät vielä näkevät kun uskallan ottaa askeleen. Kävin haastattelussa ja odotin vastausta. Hylky tuli. Se häpeäntunne, joka nousi kehooni. " Mitä oikein ajattelin itsestäni?" "Miten kerron läheisilleni, jotka kovasti kannustivat ottamaan askeleen, että hylky tuli." "Mikä hemmetin tarkoitus tällä nyt oli, että pääsen haastatteluun ja annan unelmien lentää ja sitten putoan?" Annoin ajatuksilleni til...

Hei vaan rakkaat lukijat! <3 *Sisältää kaupallisia linkkejä Eteenpäin on mentävä elämässä, askel kerrallaan. Olen kirjoittanut blogia usemman vuoden säännöllisen epäsäännöllIsesti. Olen miettinyt sitä kuinka saisin myös teille tarjottua välillä jotain muutakin kuin sitä diippiä tilitystä elämästäni. (Sitäkin varmasti myös tulee, kun tämänlaisesta draamakuningattaresta on kyse..) Haluan viedä blogiani pikkuhiljaa ammattimaisempaan suuntaan. -Ensimmäisenä se voisi näkyä vaikka niissä kirjoitusvirheiden minimoinnissa. Se ei ole mikään helppo nakki kirjoittaa oikein kun tälläkin hetkellä taustalla soi Fröbelin Palikat ja Hessupoika the mäyräkoira terottaa hampaitaan mihinkäs muuhun kuin Pippurin uuden lääkärileikkisetin laastaripakettiin. (Vieressä on kaksi luuta odottamassa järsimistä.)  Okei, tää on vauvakuva! Nyt noin pienestä koosta, on muisto vain <3 -Toisena yritän lisätä linkin osoitteen ehkä tuhannetta kertaa ja epäonnistun siinä. Kerta toisensa jäl...

Aloitan alusta. Kolme viikkoa ja neljä päivää sitten. Tämä luonnos on ollut täällä 13.6. asti. Järkeväksi kokonaisuudeksi rakentaminen,  tämänkaltaisesta asiasta, ei vaan tahdo onnistua. Mitä lähemmäs mennään lauantaita, sitä enemmän ahdistaa.. Sitä suuremmaksi kasvaa varmuus siitä, että en ehkä pysty osallistumaan hautajaisiin. Olen jättänyt hyvästit jo kahdesti. Silloin kun Taata nostettiin veneen kannelle vedestä, taputin rintakehälle ja pyysin, "herää, ole kiltti, herää" Ja silloin kun istuin autossa arkun vieressä, pidin arkun kahvasta kiinni matkan Tampereelta Hämeenkyröön... Luonto antaa lohdutuksensa. Jokaisen kerran kun olen palannut tapahtumapaikalle, on joku luonnosta ollut läsnä. Ensin kettu, seuraavalla kerralla lokki, kolmannella kerralla ketunpoikanen ja neljännellä kerralla pupujussi. Kuinka sitten hoidan surun. Olenhan tuntenut surun aiemminkin. Alkuvaiheen selviän näin. *Tupakka. Ne päivät kun en polta tupakkaa, itken triplas...

MOI. Olen kohta 29,5 vuotias naisihminen ja oivalsin yhden asian. Koen jatkuvaa levottomuutta, sellaista tunnetta, että pitäisi olla joku toinenkin paikka missä olla ja asua. En usko, että lähitulevaisuudessa haluaisin omistaa omaa kesämökkiä, koska hiiret, homeet, kärpäset, punkit, kärmekset jne. Mutta se kerrostalo-osake. Tässähän siis puhutaan taas niin suuria, niinku eerotsäkpoti, olis takataskussa,  mutta aina pitää haaveilla. Soimaan usein itseäni siitä miksimiksimiksi tunnen tätä hirvittävää levottomuutta, siitä että pitäisi olla se toinen paikka. Saan paheksuntaa haaveistani siitä toisesta paikasta ... Sitten Oivallan. 29,5 vuotiaana. Että ei minun tarvitse soimata itseäni siitä tuntemuksesta. Se on osa minua. Se on minulle normi. Olen eroperheen lapsi, eli olen tottunut että minulla on kaksi kotia. Koko lapsuuden. Sitten kun tulen aikuiseksi, niin se tunne vaan pitäisi automaatiolla kadota? Kun on johonkin tottunut, siihen kasvanut ja pitänyt nor...

Teksti kirjoitettu joulukuussa.  Koska joulukiireet odottavat, niin juuri niin, ne odottavat. 80 neliön kartanosta 1/9 osaa siivottuna. Päätin vähän lepuuttaa välissä ja palata kuvissa kesään. Veneretkeen Kyrösjärvellä, Taatan paatilla serkunpojan perheen kanssa.  Taatahan asuu saaressa. Se on hieno mies. Pidetään toisiamme ystävinä jopa. Annan atk-neuvoja välillä ja Taata tuo itsekeittämiään luomumehuja, vadelmia ja mitä milloinkin. Luna-koiralle aina myös jonkun herkun.  Meillä oli ihana iltapäivä! Taata haki satamasta, ajettiin(?) Haveriin jätskille. Sieltä vielä Saareen kylään. Siellä oli pelottava gramofoni, samanlainen mikä muumeissa. Se hieman sekoitti pakkaa, mutta loppuviimeksi kotiinlähtö sujui hyvin :)  Pieni  valokuvaaja otti nämä loppupään kuvat. Lasten pikkuserkku <3 Hienoja otoksia, selvästi taiteilijasielua ;) ------------------  Tein myös heinäkuun lopussa(...

Sitten kun minusta tulee iso ja osaan numeroita paremmin,eli toivottavasti pian, haluan nettikaupan joka kantaa nimeä Menni & Miona. Sitten siellä on kaikkia tarpeellisia pikkulapsiarjen tuotteita. Kaikkia samassa paikassa. Ei tarvitse etsiä ja tuhlata satoja tunteja etsimiseen kun hakee yhtä sieltä ja toista tuolta. Sitä minä olen tehnyt. Tuhlannut aikaa. Haluaisin, ettei muiden tarvitsisi toimia samalla tapaa. Sitten siellä on alapalkissa Lucan lelunurkka, jossa on kaikkia kehittäviä leluja ja pelejä. <3 Pieni askel on otettu, mutta matkaa on vielä paljon, että olisin perillä. Luonnoksissa odottaa teksti, nytkö mä romahan. En saa kirjoitettua sitä loppuun vaikka tiedän tasan tarkkaan mitä sinne haluan sanoa. Tämä kevät on ollut kyllä haastava muistamattomille aivoilleni. pikkuKrapulassa ylioppilaskirjoituksiin meneminen on lastenleikkiä ollut tähän verrattuna. Huh.<3 Meillä täytettiin vuosia. Menni toukokuussa 3v. Ja Mio...

"jos mä vielä joskus tuun raskaaks, niin pukeudun sit kyllä nätisti" tämä vyö oli nuoruusvuosina lantiolla.... tämä sattui Tässä näitä kuvia, joissa ollaan ytimessä,  hoen usein "kokoajan joku on mua askeleen edellä"  Nää menee kyllä jo omaan piikkiin. n