Siirry pääsisältöön

Hei vaan rakkaat lukijat!

Hei vaan rakkaat lukijat! <3

*Sisältää kaupallisia linkkejä

Eteenpäin on mentävä elämässä, askel kerrallaan.

Olen kirjoittanut blogia usemman vuoden säännöllisen epäsäännöllIsesti.

Olen miettinyt sitä kuinka saisin myös teille tarjottua välillä jotain muutakin kuin sitä diippiä tilitystä elämästäni. (Sitäkin varmasti myös tulee, kun tämänlaisesta draamakuningattaresta on kyse..)

Haluan viedä blogiani pikkuhiljaa ammattimaisempaan suuntaan.

-Ensimmäisenä se voisi näkyä vaikka niissä kirjoitusvirheiden minimoinnissa.


Se ei ole mikään helppo nakki kirjoittaa oikein kun tälläkin hetkellä taustalla soi Fröbelin Palikat ja Hessupoika the mäyräkoira terottaa hampaitaan mihinkäs muuhun kuin Pippurin uuden lääkärileikkisetin laastaripakettiin. (Vieressä on kaksi luuta odottamassa järsimistä.)
 Okei, tää on vauvakuva! Nyt noin pienestä koosta, on muisto vain <3


-Toisena yritän lisätä linkin osoitteen ehkä tuhannetta kertaa ja epäonnistun siinä.
Kerta toisensa jälkeen.

Tämä olisi minun ensimmäinen kaupallinen postaus, mutta aina takkuaa.

Jonain päivänä tämäkin tulee kääntymään edukseni, osaan auttaa muita paremmin kun ensin hakkaan päätäni seinään vuosikausia ja yritän yksin. . . .. . Jonain päivänä, siinä toivossa :)

(ja hei nyt selvitin ongelman ja se olikin aivan väärässä paikkaa kuin ajattelin.)



Olen löytänyt ihanan verkkokaupan, Inessa.fi


Alehaukkana bongasin heti kaksi lempparia!


Sain mustavalkoiset Iiittalan Taika-mukit äidiltäni joululahjaksi muutama vuosi sitten. Ne ovat jokapäiväisessä käytössä. <3

Nyt niitä löytyi myös sinisenä:

http://www.inessa.fi/shop/kesaale/kesaale/prod__19850_iittala_taika_muki_04l_ja_kulho_06_l_-setti_sininen_4_kpl 

Tää on se pakko saada juttu!


Joskus kävin yhdellä tietäjällä. Hän sanoi, että elämässäni sininen väri on tärkeä.
Sanoin, että en ole kyllä huomannut moista.
(Lähtiessäni oivalsin, että ehkä näin on. Koti on vaaleansininen, auto on vaaleansininen, lapsen vaatteet ovat useimmiten sinistä ja yksi lempivärikin on sininen.... :D )

Täältä löysin siis vielä mieluisan Iittalan kastehelmi lyhdyn.

Mitä aikuisemmaksi kasvan, sitä enemmän opin ja opettelen; vähemmän on enemmän.

Ei tarvitse kymmentä keskinkertaista, vaan voi ostaa yhden mieluisan!

Iittala Kastehelmi Kynttilälyhty, merensininen

http://www.inessa.fi/tt/?tt=13366_12_281122_&r=%2Fshop%2Folohuone%2Fkynttilanjalat_ja_-lyhdyt%2Fprod__19751_iittala_kastehelmi_kynttilalyhty_merensininen

Tehtiin pieni kesälomareissu tällä viikolla!
Siitä seuraavassa postauksessa!

Hyvää viikonloppua!

-Jonna

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No nytkö sanoisin.....

Ajettiin Taysille viitenä päivänä peräkkäin. Stressi purkaantui aina matkoilla ajaessa. Itkin ja ja keksin mahtavia koomikoille sopivia juttuja elämästäni. Mietin, että olisin loistava koomikko ja sitten taas itkin. Ajoin poliisien kameraan Sasin mäessä ja nauroin, kun kuulin mielessäni poliisisedän kommentin autostaan, joka meni luultavast i näin "Saatan*n hiekkapil**u kiinni jäit!!" Minä en edes hiljentänyt, koska nopeutta, ylisellaista oli vain kymppi korkeintaan. Siinä hetkessä keskityin vain ajatukseen, kuinka vien viisivuotiaan poikani ensimmäistä kertaa verikokeeseen.... . Kantamista, itkua, juokse tai kuole ajatusta ja väkisin kiinnipitämistä oli tiedossa. Ja järkyn näköinen käsivarsi, kun suoni sai kunnolla osumaa. Puhuin itsekseni, että mikään ei meidän elämässä muutu. Tai muuttuu, mutta parempaan. Meillä ei ole syöpädiagnoosia, ei insuliinipiikkejä repussa, ei kuolemantuomiota. Meille tulee vaan ehkä perheeseen uusi nimi.  Nimi, johon olen tutustunut miele...

"VAARILLA ON SAARI---" 6.8.2016

Teksti kirjoitettu joulukuussa.  Koska joulukiireet odottavat, niin juuri niin, ne odottavat. 80 neliön kartanosta 1/9 osaa siivottuna. Päätin vähän lepuuttaa välissä ja palata kuvissa kesään. Veneretkeen Kyrösjärvellä, Taatan paatilla serkunpojan perheen kanssa.  Taatahan asuu saaressa. Se on hieno mies. Pidetään toisiamme ystävinä jopa. Annan atk-neuvoja välillä ja Taata tuo itsekeittämiään luomumehuja, vadelmia ja mitä milloinkin. Luna-koiralle aina myös jonkun herkun.  Meillä oli ihana iltapäivä! Taata haki satamasta, ajettiin(?) Haveriin jätskille. Sieltä vielä Saareen kylään. Siellä oli pelottava gramofoni, samanlainen mikä muumeissa. Se hieman sekoitti pakkaa, mutta loppuviimeksi kotiinlähtö sujui hyvin :)  Pieni  valokuvaaja otti nämä loppupään kuvat. Lasten pikkuserkku <3 Hienoja otoksia, selvästi taiteilijasielua ;) ------------------  Tein myös heinäkuun lopussa(...

Olkoon ensi vuosi paras kaikista!

Asetan itselleni kevyen tavoitteen, joka tulee otsikosta jo selville!  :) Kaikki negaatiot huomioiden, aion silti suhtautua tulevaan vuoteen, kuin elämäni parhaaseen vuoteen! On niin paljon rintaa puristavia asioita kannettu vuositolkulla mukana, että nyt en oikein jaksa niitä enää mukana kantaa. Aion myös toteuttaa haaveitani, olla rohkeampi ja oma-aloitteisempi. :) Sain yhdeltä ystävältäni watsappiviestillä linkin lauluun, kuuntelin kerran ja se oli kuin nyrkkisilmään. Kuuntelin kolmekymmentäkertaa lisää ja itkin vain. Laulu on: iDA Paul ja Kalle Lindroth, Hakuammuntaa :https://www.youtube.com/watch?v=KxQV4nT8kVE Se muistutti minua monesta asiasta, jotka kävin läpi biisiä kuuntelemalla. 1.Omasta aikaansaamattomuudestani, jonka takia minun haavelaulu jäi tekemättä. Tämä biisi oli kuin minun ajatukset luettuna, stemmat, sellainen simppeli versio, duetto, aihepiiri, kitaraa .. . Juuri tämänlaisen dueton olisin halunnut tehdä taitelijan kanssa, joka nykyään ...