Isäntä lähetti viestin mulle muutama kuukausi takaperin, että hänet on valittu johonkin nuori yrittäjä ehdokkaaksi yksimielisellä päätöksellä Hämeenkyröstä. Googletin vasta tänään mikä juttu se oli. Koska Isäntä on niin vaatimaton. Hän ei halua, että mistään tuollaisesta tehdä mitään numeroa.
Olen ollut kirjoittamassa hänestä kirjoitusta jo pitkän aikaa, mutta tänään se on nyt aika tehdä. Vähän liian myöhään koska tämä teksti nousee vähän negatiivisen kautta.
Tänään on ollut niin totaalisen paska päivä, jo aamusta lähtien, että tänään on pakko jaksaa kirjoittaa.
Meidän Fotoliike on ollut Hämeenkyrössä liikekeskuksella lähes koko mun elämäni. Olen 28-vuotias. Ensin olin firmassa mukana lapsena, vanhempani pitivät liikkettä. Valokuvaliikkeen kyljessä oli kahvilatoimintaa ja sen jälkeen posti. Kasvoin "kassan takana". Sitten vanhempani myivät liikkeen miehelleni 5 vuotta sitten. He kauppasivat liikettä jo aikaisemmin meille, mutta minä pistin totaalisesti hanttiin. Nounounou!!
Halusin olla "vieraalla" töissä. Olla sairauslomalla sillon kun olen kipeä ja saada siitä rahaa, saada kuukauden palkalliset lomat plus talvilomat ja pekkasetpakkaset. Mitäkaikkee. Jättää työhuolet työkavereille kun oma työvuoro loppuu. Katsoa kuun 16pv. kun palkka tipahtaa tilille. Lisineen päivineen.
En halunnut yrittäjäksi enkä todellakaan halunnut lapsistani yrittäjän lapsia.
Miksi en halunnut? Siinähän on oma vapautensa?
*Starttirahan jälkeen JOKAIKINEN penni pitää tienata itse JOKAIKINEN PÄIVÄ. Toisina tunteita sun tuntipalkkas voi olla 0 e, toisina 20e.
*Ennenkuin sä olet tienannut edes kymmentä euroa palkkaa kuukausipalkastas. sun pitää maksaa ensin firman kuukausimenot, joita on mm.
-velat, joita otetaan kun firma ostetaan
-vuokra
-sähkö
-työntekijän palkka
-kirjanpitäjä
-arvonlisäverot
-laskut tuotteista joita tilaat
-eläkevakuutukset.
-puhelinlaskut, nettilaskut ym..
Eli useampia tuhansia.
*Sitten kun se palkan saat tienattua, siitä palkasta pitää maksaa eläminen. Tuli sitä palkkaa sinä kuukautena tai ei.
Kiusasin yhdessä vaiheessa Isäntää, että ollaan sateenkaariperhe kun aina syödään rainbowta.
*Jos haluaisin lomalle viikoksi, pitää sitä ennen; kouluttaa joku tuuraamaan minua. Maksaa hänelle palkka ja saada itelles nollaeuroa lomarahoja. Silloin kun lomaillaan, minä en saa yhtään ja työntekijälle menee ne rahat joita firma sillävälin tuottaa. Ja jos firma ei sillävälin tuota niin sitten maksat vähän lisää.
Kuka sellaista haluais? Joku saakelin rohkea joka on valmis ottamaan riskejä! Minusta ei olisi ollut siihen. Minä olen osallisena firmassa, teen osuuteni ja pidän siitä osuudesta. Ei tarvitse pelata rahan kanssa vaan saan tehdä sen kivan osuuden! Tänään facebookin puskaradion negatiivisesta palautteesta itkin tunnin ja Isäntä tuli lohduttamaan minua.. ! (?) Vaikka hänen työpanostaan siinä kritisoitiinkin. Kritiikkiä pitää yrittäjänä kestää ja bisnes on bisnestä. Tunteet sivuun?
Mutta lähipiirini sanoin: "toi puskaradio on aika armoton" ja sitä itkinkin. Sitähän se on. 1/5 tämän kunnan asukkaista näkee palautteet. Hyvähän se on saada palautetta ja sitä tarvitaankin, ei muuten osata parantaa, mutta juuri tämä somen armottomuus...
*Nyt on takana viisi vuotta yrittäjyyttä. Isäntä ei ole ikinä sanonut, että *ittu mitä p*skaa. Ei huvittas lähtee töihin. Ei ikinä. 6 päivää viikosta hän lähtee työmaallensa mukisematta. 5 vuotta putkeen vaikka;
-Unet on olleet rikkonaisia viis vuotta. Jokaikinen yö.
-Vaimo ehdottelee jopa asumuseroa tai mitä tahansa, että jaksettais paremmin arkea, että saatais vähän sitä vapaata. Vaikka sitten erikseen jos ei yhdessä. Että jaksettais olla parhaita vanhempia lapsillemme. Että jaksettais hoitaa meidän yritykset parhaiten. Sitähän me ollaan tehty kohta viis vuotta. Yritetty. Koti ja työ. Ei paljon muuta. Isäntä ei ole harrastanut muutamaan vuoteen, ei nähnyt ystäviään. Koska kotona ollaan tarvittu tukea.
Esikko itki ensimmäiset puoli vuotta Pippurin syntymän jälkeen "vauva ulos". Vietimme ison ajan illoista eri huoneissa. Minä kitisevän vauvan kanssa ja Isäntä Esikon kanssa. Meillä on sellaisia haasteita arjessa, joita ei ole kaikissa perheissä. Me yritetään jaksaa päivästä toiseen. Vaikka minä välillä haluan heittää pyyhkeen kehään, niin Isäntä aina nostaa ylös ja sanoo että koskaan ei saa luovuttaa. Ja niinhän se on, koskaan ei saa luovuttaa.
Siitä, että kaikki ei ole niin mustavalkoista. Neljä vuotta sitten meidän iso kuvakone hajosi lopullisesti. Ainoa joka sen osasi pitää toiminnassa, meni ja kuoli. Isäpuoleni kuoli. Ei sen niin pitänyt mennä. Meillä piti olla omasta takaa tuuraajat ja toimivat koneet. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin ajattelisi. Ja toivoisi. Elämä heittelee. Isäntä kannatteli meitä kaikkia ne alkuajat, meni töihin, otti vastaan surunvalittelut ja kukat jotka toimitti työpäivän jälkeen äidilleni. Uuden kuvakoneen esittelijä tuli poikkeemaan ja teki tarjouksen. Uusi kone maksaisi 20 000e. Eli 20 000e edestä pitää teettää kuvia ennenkuin se kone on tuottanut penniäkään meidän rainbow-ruisleipiin. Mulla tuli taas itku.
Nyt meidän tuuraajana on toiminut viimeajat mun 78-vuotias mummu, joka tulee kyllä aina kun pyydetään. Tuuraajaa ei pyydetä kuin hautajaiskuvausten ajaksi, vauvan ultran ajaksi tai lapsen tohtorin ajaksi.
Jos jokin tauti on iskemässä, töihin mennään. Isäntä viimeksikin nukkui 15h putkeen ja kun viisi yli 9 herätin hänet aamulla ja sanoin että menen nyt viemään lapun luukulle että liike on suljettu tämän päivän, niin ei. Sinne hän vaan lähti. Palvelemaan asiakkaitaan, koska se on hänen työnsä. Siitä meidän perhe saa elantonsa.
Hän on meidän arjen sankari!
Haluan kiittää jokaikistä asiakasta jotka ovat meille mahdollistaneet yrittäjyyden, ilman teitä ei ole meitä. Niin se vain on! Nyt ja aina! Yritämme kehittyä ja pitää palvelun hyvänä <3
Olen ollut kirjoittamassa hänestä kirjoitusta jo pitkän aikaa, mutta tänään se on nyt aika tehdä. Vähän liian myöhään koska tämä teksti nousee vähän negatiivisen kautta.
Tänään on ollut niin totaalisen paska päivä, jo aamusta lähtien, että tänään on pakko jaksaa kirjoittaa.
Meidän Fotoliike on ollut Hämeenkyrössä liikekeskuksella lähes koko mun elämäni. Olen 28-vuotias. Ensin olin firmassa mukana lapsena, vanhempani pitivät liikkettä. Valokuvaliikkeen kyljessä oli kahvilatoimintaa ja sen jälkeen posti. Kasvoin "kassan takana". Sitten vanhempani myivät liikkeen miehelleni 5 vuotta sitten. He kauppasivat liikettä jo aikaisemmin meille, mutta minä pistin totaalisesti hanttiin. Nounounou!!
Halusin olla "vieraalla" töissä. Olla sairauslomalla sillon kun olen kipeä ja saada siitä rahaa, saada kuukauden palkalliset lomat plus talvilomat ja pekkasetpakkaset. Mitäkaikkee. Jättää työhuolet työkavereille kun oma työvuoro loppuu. Katsoa kuun 16pv. kun palkka tipahtaa tilille. Lisineen päivineen.
En halunnut yrittäjäksi enkä todellakaan halunnut lapsistani yrittäjän lapsia.
Miksi en halunnut? Siinähän on oma vapautensa?
*Starttirahan jälkeen JOKAIKINEN penni pitää tienata itse JOKAIKINEN PÄIVÄ. Toisina tunteita sun tuntipalkkas voi olla 0 e, toisina 20e.
*Ennenkuin sä olet tienannut edes kymmentä euroa palkkaa kuukausipalkastas. sun pitää maksaa ensin firman kuukausimenot, joita on mm.
-velat, joita otetaan kun firma ostetaan
-vuokra
-sähkö
-työntekijän palkka
-kirjanpitäjä
-arvonlisäverot
-laskut tuotteista joita tilaat
-eläkevakuutukset.
-puhelinlaskut, nettilaskut ym..
Eli useampia tuhansia.
*Sitten kun se palkan saat tienattua, siitä palkasta pitää maksaa eläminen. Tuli sitä palkkaa sinä kuukautena tai ei.
Kiusasin yhdessä vaiheessa Isäntää, että ollaan sateenkaariperhe kun aina syödään rainbowta.
*Jos haluaisin lomalle viikoksi, pitää sitä ennen; kouluttaa joku tuuraamaan minua. Maksaa hänelle palkka ja saada itelles nollaeuroa lomarahoja. Silloin kun lomaillaan, minä en saa yhtään ja työntekijälle menee ne rahat joita firma sillävälin tuottaa. Ja jos firma ei sillävälin tuota niin sitten maksat vähän lisää.
Kuka sellaista haluais? Joku saakelin rohkea joka on valmis ottamaan riskejä! Minusta ei olisi ollut siihen. Minä olen osallisena firmassa, teen osuuteni ja pidän siitä osuudesta. Ei tarvitse pelata rahan kanssa vaan saan tehdä sen kivan osuuden! Tänään facebookin puskaradion negatiivisesta palautteesta itkin tunnin ja Isäntä tuli lohduttamaan minua.. ! (?) Vaikka hänen työpanostaan siinä kritisoitiinkin. Kritiikkiä pitää yrittäjänä kestää ja bisnes on bisnestä. Tunteet sivuun?
Mutta lähipiirini sanoin: "toi puskaradio on aika armoton" ja sitä itkinkin. Sitähän se on. 1/5 tämän kunnan asukkaista näkee palautteet. Hyvähän se on saada palautetta ja sitä tarvitaankin, ei muuten osata parantaa, mutta juuri tämä somen armottomuus...
*Nyt on takana viisi vuotta yrittäjyyttä. Isäntä ei ole ikinä sanonut, että *ittu mitä p*skaa. Ei huvittas lähtee töihin. Ei ikinä. 6 päivää viikosta hän lähtee työmaallensa mukisematta. 5 vuotta putkeen vaikka;
-Unet on olleet rikkonaisia viis vuotta. Jokaikinen yö.
-Vaimo ehdottelee jopa asumuseroa tai mitä tahansa, että jaksettais paremmin arkea, että saatais vähän sitä vapaata. Vaikka sitten erikseen jos ei yhdessä. Että jaksettais olla parhaita vanhempia lapsillemme. Että jaksettais hoitaa meidän yritykset parhaiten. Sitähän me ollaan tehty kohta viis vuotta. Yritetty. Koti ja työ. Ei paljon muuta. Isäntä ei ole harrastanut muutamaan vuoteen, ei nähnyt ystäviään. Koska kotona ollaan tarvittu tukea.
Esikko itki ensimmäiset puoli vuotta Pippurin syntymän jälkeen "vauva ulos". Vietimme ison ajan illoista eri huoneissa. Minä kitisevän vauvan kanssa ja Isäntä Esikon kanssa. Meillä on sellaisia haasteita arjessa, joita ei ole kaikissa perheissä. Me yritetään jaksaa päivästä toiseen. Vaikka minä välillä haluan heittää pyyhkeen kehään, niin Isäntä aina nostaa ylös ja sanoo että koskaan ei saa luovuttaa. Ja niinhän se on, koskaan ei saa luovuttaa.
Siitä, että kaikki ei ole niin mustavalkoista. Neljä vuotta sitten meidän iso kuvakone hajosi lopullisesti. Ainoa joka sen osasi pitää toiminnassa, meni ja kuoli. Isäpuoleni kuoli. Ei sen niin pitänyt mennä. Meillä piti olla omasta takaa tuuraajat ja toimivat koneet. Kaikki ei kuitenkaan mene niin kuin ajattelisi. Ja toivoisi. Elämä heittelee. Isäntä kannatteli meitä kaikkia ne alkuajat, meni töihin, otti vastaan surunvalittelut ja kukat jotka toimitti työpäivän jälkeen äidilleni. Uuden kuvakoneen esittelijä tuli poikkeemaan ja teki tarjouksen. Uusi kone maksaisi 20 000e. Eli 20 000e edestä pitää teettää kuvia ennenkuin se kone on tuottanut penniäkään meidän rainbow-ruisleipiin. Mulla tuli taas itku.
Nyt meidän tuuraajana on toiminut viimeajat mun 78-vuotias mummu, joka tulee kyllä aina kun pyydetään. Tuuraajaa ei pyydetä kuin hautajaiskuvausten ajaksi, vauvan ultran ajaksi tai lapsen tohtorin ajaksi.
Jos jokin tauti on iskemässä, töihin mennään. Isäntä viimeksikin nukkui 15h putkeen ja kun viisi yli 9 herätin hänet aamulla ja sanoin että menen nyt viemään lapun luukulle että liike on suljettu tämän päivän, niin ei. Sinne hän vaan lähti. Palvelemaan asiakkaitaan, koska se on hänen työnsä. Siitä meidän perhe saa elantonsa.
Hän on meidän arjen sankari!
Haluan kiittää jokaikistä asiakasta jotka ovat meille mahdollistaneet yrittäjyyden, ilman teitä ei ole meitä. Niin se vain on! Nyt ja aina! Yritämme kehittyä ja pitää palvelun hyvänä <3
Itse olen saanut teidän yrityksessä äärettömän hyvää ja nopeaa palvelua ja voin vain lämpimsti suositella teitä muillekin. Tsemppiä yrittäjäarkeen! <3
VastaaPoista