Vuosi sumussa-päivä prinsessana

Vantaanreissu tehty. Omalla tyylilläni tietysti Kiireellä. Meikit kävin ostamassa matkalta. Puhelimessa oli akkua 19% lähtiessä, joten arvatakin saattaa missä vaiheessa se loppui? Juur siinä vaiheessa kun liikenneympyrästä piti jatkaa suoraan, mutten nähnyt kuinka pitkälle ja käännyin yhtä risteystä aikaisemmin. Olin siis painanut reitin mieleeni siihen saakka kun liikenneympystä jatkettiin suoraan. Ajattelin että katson sitten lähempänä, mutta puhelin sanoi ettei hakutuloksia ja sitten akku loppui. No kysyvä ei tieltä eksy, löysin perille hyvin ja 7 minuuttia ennen klo:12. Aiheutin hämmenystä hoitajlle kun lättäsin vanhan kelakorttini tiskiin, jossa oli vielä tyttönimi. Sanoi, että he ovat ettineet papereita uudella sukunimelläni eikä mistään löytäneet, mutta asi selkis pian ja hoitajaakin hymyilytti. Tohtori sanoi silmistäni, että näkö on pysynyt ennallaan, onneksi. Tulosti wikipediasta sarveiskalvonpullistumasta infon ja kertoi instac(?), renkaasta joka olis mahdollista asettaa...

heipat taas! Taukoa on tullut nyt useampi viikko koska, niin siinä kävi että näyttö meni rikki tietokoneessa ja nyt isäntä kertoi että korjausarvio oli tullut ja se on sen 250€...! Sain meidän vanhan koneen käyttööni, jotta saisin tehtyä lapsikuvien koevedokset valmiiksi, mutta kaskummaa. jumitin senkin niin että se ei aukea. Eli nyt olen sit käynyt liikkellä tekemässä kuvat valmiiksi kun kotosalla se ei tällä hetkellä onnistu. Ja nyt en meinaa saada tätäkään tekstiä näkymään..!? Vikahan on tiätty koneissa eikä minussa;) Kuvia en tähän kirjoitukseen pysty liittämään, mutta mennään nyt tälläkertaa ilman. :) Mulla on tullut ilonkyyneliä tällä viikolla  moneen kertaan. Esikon puheenkehitys on mennyt taas askeleen eteenpäin ja olen niin huomannut sen. Yks uus lause ja hypin riemusta!  Elokuussa on aika puheterapeutille, katsotaan minkälaista jelppiä sieltä saadaan. Meillä on ollut haastava vuosi. Oman pääkoppani kannalta ehkä haastavin ikinä. Yo-kirjoitukset tai muut ...

Loikoillaan  Esikon kanssa sängyllä ja syödään aamujätskiä. Isäntä lähti töihin ja Pippuri on päikyillä ulkona vaunuissaan. Allerginen ihovetutus iski taas jälleen. Toistamiseen tällä viikolla. Se vie voimia. Sattuu, kirvelee, kutittaa ja kiristää. Lähes kaikkialta. Iho on ihmisen suurin elin. Jos se ei ole kunnossa ja on jatkuvassa tulehdustilassa niin tokihan se vaikuttaa myös yleisvointiin. Mutta kun tämä vaiva on syntymästä asti ollut niin kyllähän siihen on tottunut. Vähän liiaksikin, koska ei meinaa muistaa hoitaa sitä. Joka päivä pitäisi rasvata koko keho. Vihaan rasvaamista. Oikeesti. Pitäis suihkun jälkeen vetää itsensä lumiukoksi ja seistä x-asennossa paikallaan tuntikaks, että rasva saisi imetytyä rauhassa. Käytännössä se on siis mahdotonta. "Älä raavi" -pyynnön oon kuullut elämäni aikana ehkä seitsemän miljoonaa kertaa. Tiedän, että se on mahdottoman ärsyttävää katsella ja kuunnella kun raapii raapii raapii. Mutta kun kutittaa. Tälläkin hetkellä 8 eri kohda...

Aina tasaisin väliajoin sanon isännälle, että muutetaan johonkin muualle. Sen mielestä tää on meille hyvä koti ja onkin ihan oikeessa. Tykkään tästä kodista tosi paljon, vaikka laiska tätä tonttia olenkin hoitamaan. Yli seitsemän vuotta tätä taloa ollaan asuttu. Oikeasti olen kyllä sellainen ihminen että -kun johonkin muutetaan niin siinä pysytään- Ehkä muuttointo johtuu siitä, että silloin sais ns. aloittaa alusta. Jokainen tavara pitäisi käydä erikseen läpi, heittää kaikki tarpeeton johonkin jne. Olen myös sellainen -jättää kaiken kun koira p**kansa- tyyppi. Tätä siisteyttä on vaikea hallita, kun sotken ite samaa tahtia mitä hengitän. Nyt olen ajatellut jatkaa tätä; käyn kaikki kaapit yksitellen läpi ajatusta niin pikkuhiljaa tämäkin paikka siistiytyy eikä tarvitse haikailla uutta asuntoo kerran kuukaudessa :) Mitä vähemmän tavaraa, sen parempi. Siihen yritän opetella. Voin yrittää tsempata itseäni teidän lukijoiden avulla, vaikka kommentteja ei näy niin tiän että täällä kui...

Huomenta. Maanantai-aamu. Meillä on vietetty esikon synttäreitä pitkän, mutta rauhallisen kaavan mukaan. En halunnut järkätä perinteisiä synttäreitä, koska meidän perhettä on nyt juhlistettu kuukauden sisällä niin moneen kertaan. Toukokuussa Pippurin yksveet, sitten häät kesäkuun alussa ja nyt Esikon synttärit.  Ollaan nähty joka päivä joitain sukulaisia ja nyt sit tänään jatkuu. Yhdet treffit järkätään hoplopissa niin menee kaks kärpästä yhdellä iskulla ;) pääsee maalaispoika lempipaikkaansa ja näkee kavereita. Yritän nyt kirjoittaa niin, etten sen enempää mieti järkevyyttä, koska muuten jää julkaisematta nämä tekstit. Usein kysyn iteltäni; miksimiksimiksi, mulla on niin kova tarve näitä asioitani jakaa julkisesti tai miksi mä haluisin niin kovasti jakaa mun lauluja. En todellakaan haluaisi olla mikään julkisuudenhenkilö tms. mutta miksi. Miksen voi vaan tyytyä ajattelemaan itekseni ja tyytymään siihen laulujentekoon täällä kotinurkassa. En haluaisi olla esiintyjä vaan viestien...

KOTIÄITIYS. "saa vaan olla kotona, eihän siellä tarvii mitään tehdä" mitä kaikkea näitä nyt on. Avaan nyt tähän tekstiin vain tämän päivän. Yhden päivän tuhannesta. Äiti-Rouva AK Isäntä Tyttö-Neiti Pippuri Poika-Esikko Okei, nyt on siis aamu kun esikoisen leikit kuuluu olkkarista ja pienempi havahtuu. Äkkiä ylös, avaa silmät, ennenkuin se putoaa sängystä. Myönnän, otin viereeni aamuyöstä. Neiti Pippuri ei ole nukkunut vielä yhtäkään kokonaista yötä omassa sängyssään. Vieressä on mukavaa. Maitobaari on vieressä. Ei tarvii kuin herätä ja kääntää kylkeä. Äiti hyppää puolelta toiselle kyllä. Viimeyö oli ennätyksellinen, sai neidin pysymään omassa sängyssään aamyöhön asti. Monta huutoa ja komentoa yöhön sisältyi mutta ei niin mahdotonta että olis tarvinnut aikasemmin luovuttaa. No nyt jatkan. Eli avaan silmäni. Eikun en avaakaan. En vaan saa niitä taaskaan auki kuin ihan vähän koska ne ovat niin kuivat. En vieläkään ole muistanut sitä silmätippapulloa tuoda siihen sä...