VIIME TORSTAI.

VIIME TORSTAI.

Aamu alkoi ennen viittä.

Oltiin pihalla jo seitsemältä.

Laskettiin pihan liukumäkeä ja mentiin pulkalla kävelylle.

Koira(vetävä, innokas, onnellinen, itsepäinen, höselö)+ mun liukkaat syyskengät +

kaksi omissa pulkissaan istuvaa lasta+ vähän liian pieni haalari mahasta äiti-ihmisellä+ naruja kädessä kolme= Eteenpäin mentiin ja suht hymyssäsuin :)

Valvoin yöllä ja murehdin tulevan päivän jännitystä. Meidät oltiin kutsuttu taatani(vaari/pappa) 75v synttäreille. Oli ihanaa huomata, etten jännittänyt enää sitä suostuuko Esikko tulemaan juhliin, kun on varmasti paljon muutakin väkeä paikalla.. Vaan jännitin sitä, että meidän pitäisi mennä Taatani kotiin jään yli. Taatani asuu saaressa. Ja puhe oli, että mennään autolla. Siihen en suostunut, koska tässä meidän viereisessä järvessä on jo ihan sulaa ja sinne putosi mies autoineen muutama viikko takaperin. 

Tiedän, että Taata tietää koska jää kestää ja koska ei, koska on ikänsä sitä reittiä kulkenut. Mutta. Mielikuvitus on kuitenkin vahvoilla siinä hetkessä kun miettii mitä kaikkea voi tapahtua, jos se jää pettää.

Ajattelin myös että, kun monta autoa menee meidän edellä ja me tulemme kävellen perässä, niin silloin se jää ainakin pettää kun on ollut niin kovalla rasituksella ennen meidän ”ylitysvuoroa”.

Tässä kuitenkin ollaan, hengissä. Ja reissu oli melkolailla onnistunut!

Esikko ja Pippuri leikkivät innoissaan isotädin ja siskonmiehen kanssa.

Toki kun ”uusi paikka” taas kyseessä, niin pitää tiedostaa ne vaaranpaikat ja toivoa ettei tapahdu mitään.

Kyllä, Esikko juoksi päin tuolia ja satutti jalkansa.

Kyllä, Pippuri meinasi pudota rappusista.

ja Kyllä, Pippuri oli vähällä tukehtua pullanmuruseen ja vesihörppyyn vaikka istuin vieressä.

Mutta kumpikaan ei kompastunut siihen tiettyyn kynnykseen jota pidin vaaranpaikkana heti leikin alusta alkaen.

Ja Kyllä, Olin taas myöhässä. Taatani on jämpti. Silloin kun sovitaan joku aika, niin siitä pidetään kiinni piste. Minuutilleen. Piste. Ja minua odotti neljä muutakin autollista väkeä. Olin 15 minuuttia myöhässä. Ja yritin kaikkeni että oltaisiin ajoissa. Olin hyvällä mielellä siihen asti kunnes ymmärsin, että me ei mitenkään ollakaan ajoissa. Sitten tuli puhelu synttärisankarilta ja minä toivotin sankarille onnittelut lauseella ”Ei sitten saatana tulla! ” ja löin luurin kiinni ja purskahdin itkuun.

Nää hormoonit alkais jo vähän riittää.

Onneksi meillä on Taatan kanssa sen verran läheiset välit, että antaa anteeksi mun tunteenpurkaukset jopa syntymäpäivänään.

Suihkuverhokin sai väriä

Ovikin sai väriä

Paitakin sai väriä

Sillävälin kun kävin maalamassa tuon "Onnea TAATA" tekstin lapset olivat kerinneet ruokapöydälle((??)) ensimmäinen kerta tätä jekkua. Menivät siis karkuun robotti-imuria. Alasti pomppivat pöydällä ja kun menin nostamaan Pippuria alas pöydältä niin astuin lämpöiseen lätäkköön pöydän vieressä.. No hyvä ettei pöydälle kuitenkaan :D

Taatan Osku

Nyt kiitoksena taas eilisestä, Pippuri heräsi yöllä kuusi seitsemän kertaa, ”äiti, käkää” eli plenssu tekee tuloaan taas? Sipulit kävin pilkkomassa aamuyöllä, jos vähän auttaisi tukkoisuuteen, yleensä auttaa. Tää olis nyt kuudes plenssunyritys 3 kuukauteen? Päivisin ei kuitenkaan tukkoisuutta ollut yhtään.

Multa on kysytty usein että ”Annanko lapseni katsoa piirrettyjä” 

Tottahan toki annan. "Siitä voi olla kehitykselle haittaa". Mutta. ja Totta. 

Mutta. 

Sellaiset ihmiset, jotka minulta kysyvät niitä kysymyksiä eivät ole kotiäitejä. 

He saavat nukkua yönsä rauhassa. He saavat käydä vessassa rauhassa. He saavat laittaa ruokaa rauhassa. Heidän ei tarvitse olla erotuomarina riidoissa kymmentä kertaa päivässä. He kuulevat omat ajatuksensa. He saavat pestä hampaansa rauhassa.

Annan esimerkin tästä päivästä.

"Mennään pesemään hampaat”, sanon. Pippuri ”JOO!" ”Tahnaa, lisää tahnaa” ”Äitin syjiin” Sit toistetaan hammaspesusanelmaa; ”oikeelta alhaalta, edestä alhaalta, vasemmalta alhaalta, peikot pois. (sylkäisy)

oikeelta ylhäältä, edestä ylhäältä, vasemmalta ylhäältä peikot pois.(sylkäsy).” tätä toistetaan useaan kertaan. Sitten lopuksi harjaan vielä Pippurin hampaille tarkistuskierroksen. Sitten Pippuri haluaa minun hammasharjan ja joudutaan neuvottelemaan. Sitten hän haluaa taas lisää tahnaa hammasharjaansa, sitä toista tahnaa. ”Ei voi laittaa kun yhden kerran kun tulee masu kipeäksi ja hampaat on nyt puhtaat” ja sitten taas neuvotellaan. Sitten Pippuri haluaa veljensä harjan ja siitäkin neuvotellaan. Ja kohta onkin hammaspesut hoidettu. Kuinka rentouttava hetki tämäkin ;)

Jos minä hoitaisin lapsiani vaikka vain neljä päivää kuukaudessa vaikka yötä päivää, niin todella piilottaisin padit, kännyt ja kaukosäätimet. Tekisin vaikka kuperkeikkoja ne kaikki kokonaiset neljä päivää. Jaksaisin tehdä, voisin pinnistää viimeiset voimani siihen viimeiseen kuperkeikkaan.

Mutta kun olen kotiäiti. Herään työmaallani, nukahdan työmaallani, olen tässä samassa torpassa lähes kaiken aikani. Niin toki annan katsoa. Joskus on kiva tehdä jotain ihan itekseen :)

Ja taas joku mielessään sanoo, mitäs olet kotiäiti, kaikki on valintoja. Mitäs olet edes äiti. Sekin on valinta.

Totta. Paras valinta. Tarkoitukseni on vaan sanoa, että jos punnitsee onko syntinä se että lapset tuijottavat ruutua ja äiti on kotona 24/7 vai että lapset eivät ikinä katso telkkaria ja ovat hoidossa 8-10h viis päivää viikosta. 

Niin on se "synti" sen arvoista :)

(Ja minä olin yrittäjän lapsena hoidossa täydet päivät pienestä asti ja siltikin katsoin telkkaria ja sit musta tuliki tällänen … . . . ehkä siks juuri musta tuli tällänen??  )

Esikolla on puheenkehitys jäljessä. Hänelle lauseiden muodostaminen on vaikeaa.
Hän ilmaisi hetki sitten näin:
" äiti tiikeli taloon, kattoo" Hän halusi katsoa ohjelmaa, jossa tietyn jakson nimi on "Tiikeri tuli taloon"
Sanoin, että sano Tiikeri Tuli Taloon(jakson nimi)
"joo tiikeli taloon, kattoo kattoo joo haluun massa kaahua kattoo"
Taas toistin että sano Tiikeri Tuli Taloon ja näytin sormillani että siinä on kolme sanaa.

"tiikeli tuli .. joo.. joo.."
Sitten toistin saman.

"massa kaahua tiikeli taloon laittaalaittaa"
Sitten toistin. Esikko turhautui vähän ja sanoi

"pyykkipäivää kattoo" (eri jaksoa)

ei kun sano, TIIKERI-TULI-TALOON, toistin taas ja taputin hitaasti jokaisen sanan kohdalla.
rytmitin, Tiikeri.Tuli.Taloon. Ehkä kolme kertaa. Ja Esikko keskittyi ja sanoi Tiikeri Tuli Taloon.

Ja sanoi seuraavanakin päivänä. Tiikeri tuli taloon.

Ja taas tuli se kiitos. Elämästä. Pienistä asioista. Kiitos.
Vaikka väliin tuntuu, että järkihän tässä äippä-roolissa lähtee niin nämä pienet jutut ovat niin merkityksellisiä, että niitten takia kaikki on kaiken arvoista <3