Siirry pääsisältöön

Täsä mä ny oon taas.

Mun päässäni pyörii tuhat aihetta, mistä haluaisin kirjoittaa.

Katsotaan, saisinko edes yhden ehjän kokonaisuuden kasattua, vai tuleeko sieltä täältä "asiaa".

Nyt on oikeasti niin kaunis hetki ulkona, ettei pitkään aikaan. Aurinko paistaa, muutama aste pakkasta ja hei mun molemmat lapset nukkuvat yhtäaikaa. Toinen autossa, toinen sängyssä.
Itkuhälytin on mahtava keksintö. Ja sisätilan lämppäri.
Tultiin juuri Ylöjärveltä lastenkirppis Intosta. Vuokrasin sieltä pöydän ensimmäistä kertaa.
Kaikki kehuvat kovasti paikkaa myös myymisen puolesta ja ajattelin nyt itsekin kokeilla.
Tiedän sen, että hirveästi ei voittoa tule, koska meiltä ei mitään arvokasta tavaraa ole myynnissä. Pääasia kuitenkin on, että tavara lähtee vihdoin kiertoon ja saa uuden kodin. Täällä kotona saunalla pahvilaatikoissa niistä ei juurikaan ole iloa kenellekään.

Mulla on vaan kauhea kynnys myydä omaisuuttani. Siihen on kolme syytä. 1. Voinko tarvita tätä vielä myöhemmin? Ehkä joskus ehkä vuoden-kymmenen vuoden päästä? Hamstraaja? 2. Tunneside. Näitä on sit ihana katsella ja muistella myöhemmin diipadaapaa. Hamstraaja? 3. Mä en kehtaa. Nykyään kaikki on niin tarkkaa. Ruokatahra tuolla, pesunukkaa täällä. ja sit vielä neljäs. 4. Niistä pitää pyytää rahaa.
Oon aivan mahtava rahankäyttäjä. Tuhlari. Kaikki menee mitä tulee. Muutamassa päivässä ja sit taas ihmetellään että mitä tapahtui ja kuinka tästä eteenpäin. MUTTA. Toisilta rahan pyytäminen saa mut ahdistumaan. Siis oikeesti niin paljon ahdistaan että rintaa puristaa. Siinä on aivan merkittävä ristiriita-- mieleltään miljonääri-pussiltaan pennitön :)

Yritän nyt kirjoittaa useammin, että saan purettua tän päässäni pyörivän ajatusmassan pois. Ennen kun oli tarpeeksi ajatuksia päässä, aloin kirjoittamaan laulunsanoja tai sävelsin. Nyt on ollut liian pitkä tauko.
Se hetki vaatii, hieman depisfiiliksen+yksinolon-mutta niitä yhdessä ei ole lähes ikinä, niin ei vaan  irtoo.

Heti alkoi kummittelemaan, lastenhuoneessa meni lelu päälle, alkoi musat raikaan vaikka kukaan ei todella siellä huoneessa olekaan.

Tästä ihanasta auringonpaisteesta ja itkuhälyttimestä tuli sellainen ajatus mitä myös usein pyörittelen.
Kuinka usein tuntuu, että toiset ei vaan ymmärrä kuinka väsynyt välillä olen. Meillä ei ole nukuttu yhtäkään kokonaista yötä viiteen vuoteen.
Olen oivaltanut sen, (mikä ei sinänsä ihan näin hirveästi ajatustyötä joltain toiselta olisi vaatinut ;) ) että.
Kukaan muu ei voi ymmärtää sitä väsymystä mitä esim minä koen niinä väsypäivinä, jos ei koe sitä juuri samaisena päivänä myös itse.
Ei vaan voi.
 Itsekkin ihmettelen normipäivinä, että miten voin muka olla toisina päivinä niin poikkirikkipinoon. Nytkin olen fyysisesti väsynyt, mutta tämä väsy ei ole sitä mitä joskus voi olla. Päikkäreitä tekis mieli, mutta itkari saattaa sammua yhtäkkiä varoittamatta,(menis varmaan vielä takuuseen(?) tosin jos kysytään monestiko on pudonnut lattialle, en voi vastata) niin en voi ottaa riskiä että Esikko herää autossa enkä kuule sitä. Välillä nostan kilpirauhasen vajaatoiminta, korttia esiin kun kattelen oireita. Voishan sen käydä testaan koska äidilläni se on, mutta luulen että se on vaan univelka joka kiusaa :)

Muistan päiviä vuosi sitten. Yksi tai useampikin(?), Isäntä tuli kotiin ja kysyi; "miksi oot tuonu tän runkopatjan tähän eteiseen"
Siksi, että sain nukkua päikkärit samaan aikaan kun lapset nukkuu.
Selviytymistä, keinoja kaihtamatta.
1. Itkarin etsiminen olisi ollut liian työlästä.
2. Ja siihen olisi pitänyt tarvittaessa löytää vielä patterit.
Ei pystynyt. Piti vain toimia niinkuin nopeiten homma toimii.
Väsymys pilaa monta hyvää hetkeä. Univelka. Ei sellaista kukaan tilaa. Se tulee kaupanpäällisenä.
Se kuinka siitä selviää, niin sanoisin, että toiset paremmin ja toiset huonommin. Mutta suurin osa selviää.

Mun aivot kun vielä toimivat vähän eritavalla kuin toivoisin. Jos itkarilla olisi yksi paikka, niin sieltä se löytyisi. Mutta kun...
Mun kodissani, juuri millään asialla ei ole mitään paikkaa. Tai jos on niin ne eivät ole siellä. Tai on, sen alle vuorokauden kun Isäntä JÄLLEEEEEN kerran korjaa kaikki tavarat paikoilleen. Viikkaa vaatteet kaappeihin kärsivällisesti. Järjestää koko kämpän. Sitte tulen minä ja wruuuuuuuuuuuuum. Koko kämppä on sekaisin.
Laiska. Saamaton.
Siten koen itse useinkin, vaikka ongelma on oikeasti se että teen aivan helvetisti, mutten mitään järkevää mikä näkyis muutakuin sotkuna! Menen petaamaan sänkyä. Petaan sen viidessä erässä, koska aina tulee joku homma mikä pakko hoitaa juuri nyt tällä hetkellä, ettei unohdu. Suljen kaapinovia, joita olen keittiössä ollessani aukonut. Yleensä 3-5 ovea. Jos olen jotain duunaillut siellä. Lukema on yleensä se 9.
Mä en tee mitään asiaa kerralla loppuun. Joka paikassa on joku keskeneräinen homma.
Mutta mä oon elänyt näin aina. Lapsesta asti. Pelkkä jonna. Ei hullu? :D Kaippa siihen jotain nappeja sais jos oikeelle tohtorille menis kyseleen, mutta hei. Mun elämästä katois sitä myöten ressi ja kaikki jännä?
Aina puhelin, avaimet, kortit, passit tallessa. Siinä yhdessä laatikossa.
Aina ajoissa.
Aina kaikki hallittua.
Ei ruokatahroja kattoa myöten.
Ei palaneita ruokia.
Ei jätskiä sängyllä, sohvilla.
Ei palelevia käsiä minulla ja Isännällä. (Lapsille löytyy aina jotkut hanskat. Enemmän on enemmän tässäkin.)
Totteleva koira.
Hirveesti ehjiä astioita, kun mikään ei lipeis kädestä.
Ei kipeitä varpaita ja päätä kun ikinä ei kolahtais mihinkään mikään raaja.
Hammastahnoissakin olis korkit talles ja paikoillaan.

Hei arvatkaa tulisko mulle sitten identiteettikriisi, että kuka mää ny oon jos kaikki se hösellys jäis pois?? ja sit jotain nappeja tarvittaasiinki ! :D




Oon käynyt päivittäin kovaa koulua ja käyn vastaisuudessakin.
Opetan itselleni pitämään vain vähäisimmän määrän tavaraa, mitä mahdollista. Ja että ne tavarat on harkittuja ratkaisuja. Opetan itselleni materialismia. Toisten kielellä; esteettisyyttä?
Se on vaikeaa, koska olen monesti ollut baarissakin siwan muovikassi käsilaukkuna. Ihan sama se on missä niitä tavaroita kuljettaa? tai kun känny on hukassa niin otan sen lankapuhelimen laukkuun. Jep. Lankapuhelimen. Se on samankokoinen kuin ennenvanhaankin. Mutta se vaan toimii missä tahansa. Simppeliä.?
 Ei, on sillä väliä. Ja yritän siihen oppia.
Mutta se on kallis koulu. Liian kallis oikeasti, meidän elämäntyylille :D
Missä lienee kultainen keskitie. Sitä etsien. Ja tietäen. Mä löydän sen, mä löydän sen. <3



(Luin yhdestä vauvaryhmästä, kun joku kysyi että miksi mahassa välillä vauva "tärisee". Moni vastasi että vauva pissaa. En ollut ikinä aikaisemmin kuullut ja kuitenkin kolmas raskaus. Enkä ollut huomioinutkaan tuollaista tärinää. Nyt juuri tärisi ja tyttö (nimetön ehkä koko loppuelämänsä, jos ei löydetä kompromissi-nimeä) ilmeisesti sitten pissasi. :D

Ja tiedättekö. Mun ihana koirani.. Oltiin kuus päivää pois kotoo lasten kanssa. Isäntä pyöritti arkea kun oltiin mummilassa "lomalla".
Jumalauta että häpesin. Seinät ovat paperia? Toivottavasti ei. Meistä lähtee ääntä. Tosi paljon.
No kuitenkin;
Luna. Tanskandoggini. Joka ei ole ollut enää eroahdisteinen.
Oli alkanut kantamaan lasten pehmoleluja sänkynsä viereen. Ja hakenut laatikosta mun vaatteita(?).
Ja kun tultiin lauantai-iltana kotiin niin se sekosi rakkaudesta. Se oli ikävöinyt meitä niin.

Se kuka sanoo, ettei rakkautta voi ostaa rahalla...
Ei ole omistanut koiraa. <3

Isäntä taiteili meidän perheestä kuvan Pippurille. Kysyin, miks mun perse on ihan muhkura ja polvet kans ja sulla on ihan tikkusuorat. "Sä oot raskaana".... !!! :D
Totta, sen näkee ilmeisesti muutkin että elintasoa on kertynyt myös jalkoihin ja peräsimeen. KyMPPI rikki, aivan tuota pikaa ! Ja hiuksetkin on kuin mulla, yks siellä toinen täällä. Noista utareista en sano mitään! :D Otan jopa kohteliaisuutena sen että ne sojottaa tuossa kuvassa kohti Isäntää eikä maata. ;D 

Rouva pakkaa. Ja matkustaa. "Älä koskaan kulje sieltä mistä aita on matalin"
Silti aion ostaa meille kaikille omat matkalaukut tulevaisuudessa. Kun opin tän koulun.
Hintaeroa nettikaupoilla on vaan törkeesti. Elloksella yks laukku 30e kalliimpi kun pikkufirmassa. Kiva että kuitenkin näin päin, että pikkukaupasta voi tilata edullisempaa :)



Sälekaihtimet! melkin 8 vuotta siinä meni.

Se olis sitten pian hmm.. 29+0, tänään tai huomenna. la 14.4.





Jätän nyt nämäkin tähän, mitä ajatustulvaa päässäni on. Voitte ehdottaa mistä seuraavaksi kirjoitan :)

-kirppisura OK
-lusikat jakoon pikkulapsiperheessä
-vuoden nuoriyrittäjäehdokas,(?) mahtava,reipas komee, mies.
-aurinko paistaa OK

-perhetyön avun lopettaminen
-viikko äitillä, kirkkopelko
-mun päiväkirjamerkinnät kahdelta illalta. Hermoillalta.
-talkkarin tekemiset tällä tontilla
-siivoukseen panostaminen ja someriippuvuus
-esiintymispelko, hinnan tuoma ahdistus, onnistumisen ilo, mä pystyn siihen, mä toimin vaan välittäjänä.
-vauvavakuutus, vaunut, 3 lapsi, mitä saatu ilmaiseks, mitä ostettu uutena, mitä lainattu
-blogin siirtäminen masin luomalle sivustolle, facebook ilmot--> blogi kiinnostavampi
-pippurin sarvet, kerhossa viihtyminen, Esikon sarvet
-mun unelmakauppa; hintakaari, lainatavarat; verhot ja tuolit mummulta
-ihana lapsikuva
-väsymys. se hetki kun muut ei vaan tajua. ok.
-unelmataloksi tulossa. toisten ihmisten oletukset miltä kuuluu näyttää.
-Hoplopin vaaranpaikat, toisten lapsia kun ei saa komentaa.
-muovipussi käsilaukkuna. OK.
-nyt loppui vilauttelut
-Yritys siivota kahvitahroja-- samaa kuin trimmeröinti-
-oireeton raskaus? punaaset lasit.

Siis sain kirjoitettua koko tekstin ja lapset nukkui! Mahtavaa. Taidetaan ajella joka aamu Ylöjärvelle.(Tosin en viitti kertoo moneltako tänään on herätty, koska se laskis vähän fiilistä. Nyt kuppi teetä ja sit tarkisteleen että hengittävät :) )


Ihanaa päivää teille lukijoille <3

rva A-K, JONNA.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raastan juustohöylällä sipulia leivän päälle??! siis hetkone??!

Tähän tilanteeseen havahduin. "Mitäs mä oikein teen??! " Olin reilu kaks vuotta sitte kokenut tämän saman "Mitäs mä oikein teen??!" fiiliksen, kun menin jääkaapille ja join kolme lasillista maitoa siltä seisomalta. Johan nyt. Voisko olla... Eihän ne oo viä myöhässä. Maanantaina alkaa. Eiku hetkonen. Katotaas kalenterista. Eiku ne piti alkaakin jo kaks päivää sitten. Sanon Isännälle. Ei se usko. Enhän mä oo superhedelmä. 18-vuotiaana makasin potilaspedillä yli 50-vuotiaan miesgynen tutkiessa paikkoja. Hän totesi, että sulla on kysta, iso hyvänlaatuinen kasvain oikeassa munasarjassa. Se voi itsekseen sieltä poksahtaa, se tekee tosi kipeetä ja soitat sitten tarvittaessa ambulanssia....  Ja sulla on myös monirakkulaiset munasarjat, PCO,  eli lapsia et tule todennäköisesti ainakaan luonnollisesti saamaan. ahaa, okei, kiitos tiedosta.... . . . . . . . Mä en saa lapsia ehkä ikinä. Jes. 4 vuotta tässä ajatuksessa. Isännälle oli aika vaikeaa myöntää suhteen alus

Lusikat jakoon pikkulapsiarjessa.

En yhtään ihmettele, vaikka niin monesti pikkulapsiarjessa vanhemmat päätyvät eroon. Myös meillä on kaikki mahdollisuudet epäonnistuneeseen avioliittoon. Minä haaveilen väliaikaisesta asumuserosta todella usein. Keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Ja Isäntä tietää sen.  On tiennyt jo monta vuotta. Mutta hän onneksi tietää, että en ole niin tosissani tämän -haaveeni- kanssa, että niin kävisi. (ja kukkahattutädit ovat ajatuksistaan nyt ihan hyshys. Minä haaveilen siitä, tädit ehkä salaisesti tapahtuvasta peppus****stä. Ehkä siis.  ) Usein mietin, että mitä jos pelkkä rakkaus ei vaan riitä pitämään perhettä koossa. Lapsen saaminen tuo mukanaan paljon lisäkysymyksiä parisuhteeseen. Teistä tulee vanhempia. Teillä on omia mielipiteitä. Teidän lapsilla on mielipiteitä. Teillä kaikilla viidellä on halu toimia sen oman mielipiteen mukaan. Ja usein se aiheuttaa lisäkysymyksiä. Jopa eripuraa. Se tuo mukanaan myös tunteita potenssiin sata. Huoli, ilo, murheet, rakkaus. Vastuu. --

kirpiää pakkausaamua.

Huomenta! Hermot oli kireellä taas tänäkin aamuna.  Vaikka aamu oli kaikinpuolin onnistunut ja onnellinen. Ensimmäinen suuri ilo oli, kun isäntä ja minä, molemmat, yhdessä, nousimme lasten kanssa, eikä vaan toinen. Siivottiinkin yhdessä. Mukavampi aloittaa päivä kun siivotaan yhdessä eilisen sotkuja. Joita ei siivota ikinä illalla. Olen nauttinut näistä pakkasaamuista. Ihanan raikasta. Ihossa se vaan näkyy heti. Kuivaa ja koppuraa ja halkeilee ja kaikki mitä joka vuosi ekoilla pakkasilla. Ja kaikilla pakkasilla ;D Ajattelin, että otan nyt oikein tälläisen rauhallisen kynttilöitä+rentoutusmusiikkia+kuppi kuumaa teetä+eilistä makaroonisalaattia-tunnelman ja täytän samalla tiskikoneen. Ja otinkin. Kaupanpäällisenä sain Pippurin kiljumaan viereen "anna, äiti, anna, äiti, anna", kun hän halusi tietokoneen itsellensä josta rentoutusmusiikki kuului. Sitten karkaan vessaan, vaivihkaa, suljen tosi hiljaa oven. 30 sekuntia ja Pippuri hakkaa ovea ja huutaa äiti avaa, äiti avaa,