Siirry pääsisältöön

Vanhempi teksti.

Pitkää sylkee ja Pyykkivuoria.



Tätä päivää mä olin jo pelännyt pitkään. Itseasiassa olin puhunut siitä edellisenä iltana ja vahingossa eksynyt foorumille jossa puhuttiin oksennustaudista, vaikka etsin raskausajan ”laskettu aika-kalenteria” josta näkee millä viikoilla olen. Olinkin viikkoa pidemmällä kuin muistin. Unohdin neuvolankin perjantaina, koska muistin että se olisi vasta maanantaina. Ei ollut. TAAS tuli tekstaria, että unohdinko.

Olin herännyt kolme aamua neljän jäljestä. Esikolla on nyt joku vaihe, herää aivan virkeänä neljän jälkeen. Nukkui päikkärit tai ei. Vaikka meni kasilta nukkuun. Tämä on ohimenevää, näitä tulee aina sillointällöin,  mutta kun siihen lisää Pippurin yöherätykset, noin 5x. Niin alkoi tuo ärsytyskynnys olemaan aika olematon.
No nyt kuitenkin päätin että Isäntä saa nousta tänään heti viideltä. Tönin ja tuupin ja sanoin että nyt on minun vuoroni nukkua. Nouse ylös. Mulla on siihen oikeus! Isäntä avasi silmät(Pippuri oli tehnyt niin kaksi minuuttia aikaisemmin) ja kuinkas ollakaan. 
Pippuri alkoi kyökkimään. Ei oo totta. Mun vuoro nukkua ja Pippuri alkaa kyökkimään.
Oksennustauti…. Eiiii. Ystäväperheessä se oli myös tällä viikolla ja kirjoitinkin, että tehokkaita nämä älypuhelimet nykypäivänä kun mahatauditkin siirtyy lankoja pitkin.. :D

Meillä oksennustauti on ollut viimeksi kolme vuotta sitten. Niin hyvin ollaan säästytty. Onneksi. "Sen saa kaupankassaltakin” ei oo meillä pitänyt paikkansa. Viimeksikin oltiin samassa huoneessa koko ehtoo sairastaneen kanssa niin tarttui.
Olen aika hysteerinen kun lapset sairastavat. Olen ammatiltani lähihoitaja, joka on erikoistunut sairaanhoitoon ja -huolenpitoon. Mutta kun omat lapset sairastavat niin ammattimaista otetta ei todellakaan ole nähtävissä. Illalla kaiken härdellin jälkeen Isäntä yllätti minut kuumemittari kourassa. Pitelin sitä Pippurin otsasta noin parin sentin päässä ja liikutin hitaasti otsalta kohti ohimoa. (on siis sellainen, että ihokontaktia ei vaadita) Luulin, että mittari ei pitäisi mitään ääntä mutta sehän piippasi ainakin kolme kertaa. 36.6. näytti mittari. Lapsellani oli hiki. (Yöllä ehkä oli jopa lämpöä, kun uudestaan kokeilin kädellä otsaa) Isäntä nauroi vieressä. Tottakai oli hiki, kun kämpässä on 27 lämmintä ja kuivausrumpu on pyörittänyt aivan koko päivän oksennuspyykkiä. Joskus lapset vaan sairastaa, se on välttämätön paha. 

Pidin kirjaa, jotta saisin seurattua pysyykö yhtään nestettä sisällä.
klo 5:10 alkoi, ja klo 17:04 tuli viimeiset oksut. 12h ja 22x oksennus pienestä 1v8kk tytöstä. 
Pippuri oli kuitenkin mahdottoman lunki. Heitti pitkää sylkee ja jatkoi leikkimistä. Vasta neljän aikaan päivällä alkoi oikeasti nuutumaan. Jano oli, mutta vesi tuli aina heti ulos. 
Yö meni siis jo hyvin ja seuraavana aamuna oli ripulit x3.

Nyt jännätään kuka seuraavana on vuorossa. :/


Päivitystä kirjoitukseen! Me muut säästyimme taudilta? Olimme Isännän kanssa huonovointisia yhtenä päivänä muttei kumpikaan oksentanut tai muutakaan. 
Tuntui ihan alkuraskauden pahoinvoinnilta, niin se meni vanhasta tottumuksesta. Paljon vaakatasoilua. 

En tiedä mistä tämä tauti meille iski, mutta on pakko sanoa. Ketään syyllistämättä.
Olen seurannut vuosia erilaisia face-ryhmiä, joissa mammoja ympäri Suomenmaan, joissa useampi äiti on kirjoittanut, että on vienyt lapsen kerhoon vaikka yksi lapsi oksentaisi kotona. Se on sellainen asia mitä en oikein tahdo ymmärtää.
”Kunhan meiltä on tauti helpottanut, niin ihan sama.”-tyylistä ajatusta.
Siinä vaiheessa kun 1v oksentaa 20 kerran, tuntuu, että mikään paikka/tapahtuma/tekeminen ei ole sen arvoinen, että tauti hakemalla haettaisiin.

Ja oikeastikin, vältän kyllä rokkojen hankkimista ym. viimeiseen asti. Esim. enterorokolla ja diabeteksen puhkeamisella on todettu jossain tutkimuksessa olevan yhteys, joten sellaistakin yritän tietoisesti välttää koska Pippurilla on diabetes-geeni.

No kuitenkin, siitäkin ykätaudista selvittiin hyvin. 



Esikolla tuli sellainen parin tunnin kestävä kuumepiikki viikko tuon Pippurin taudin jälkeen, mutta sekin oli ja meni.




Ainoa mikä tuntui jäävän päälle itelle, on hajuherkkyys. Niinkuin alkuraskaudessa. Olen myös muutaman kerran herännyt yöllä siihen että meinaa oksennus tulla sänkyyn, kun närästys(?) on niin kova.



Ja mulla olis loistava liikeidea jollekin viisaammalle! Bensantuoksuinen pesuainesetti! Mä ostaisin heti tukkupakkauksena yleispuhdistusaineen ja vaikka siihen imuriin sen raikastimen bensantuoksulla. Voisin melkein luvata, että mulle niitten aineitten myötä iskis jäätävä siivousvimma!! (?) Tai ainakin voin tuudittautua ajatukseen ja odotella sitä päivää kun eka purkki on hyllyssä. 
Ja luulen etten olisi ainut raskaana oleva joka ostais sen tukkupakkauksen??
Oon jo hieman epätoivoinen kun bensan imppaaminen ei oikein ole sallittavaa perheenäidille?
Täytyy "tyytyä" siivoamaan tiskipöytää muutaman kerran päivässä runsaalla määrällä yleisputsausainetta ja juomaan taatan tekemää oman-pihan-luomu-rypäle-mehua ;D <3



heipat!

*Rva A-K

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raastan juustohöylällä sipulia leivän päälle??! siis hetkone??!

Tähän tilanteeseen havahduin. "Mitäs mä oikein teen??! " Olin reilu kaks vuotta sitte kokenut tämän saman "Mitäs mä oikein teen??!" fiiliksen, kun menin jääkaapille ja join kolme lasillista maitoa siltä seisomalta. Johan nyt. Voisko olla... Eihän ne oo viä myöhässä. Maanantaina alkaa. Eiku hetkonen. Katotaas kalenterista. Eiku ne piti alkaakin jo kaks päivää sitten. Sanon Isännälle. Ei se usko. Enhän mä oo superhedelmä. 18-vuotiaana makasin potilaspedillä yli 50-vuotiaan miesgynen tutkiessa paikkoja. Hän totesi, että sulla on kysta, iso hyvänlaatuinen kasvain oikeassa munasarjassa. Se voi itsekseen sieltä poksahtaa, se tekee tosi kipeetä ja soitat sitten tarvittaessa ambulanssia....  Ja sulla on myös monirakkulaiset munasarjat, PCO,  eli lapsia et tule todennäköisesti ainakaan luonnollisesti saamaan. ahaa, okei, kiitos tiedosta.... . . . . . . . Mä en saa lapsia ehkä ikinä. Jes. 4 vuotta tässä ajatuksessa. Isännälle oli aika vaikeaa myöntää suhteen alus

Lusikat jakoon pikkulapsiarjessa.

En yhtään ihmettele, vaikka niin monesti pikkulapsiarjessa vanhemmat päätyvät eroon. Myös meillä on kaikki mahdollisuudet epäonnistuneeseen avioliittoon. Minä haaveilen väliaikaisesta asumuserosta todella usein. Keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Ja Isäntä tietää sen.  On tiennyt jo monta vuotta. Mutta hän onneksi tietää, että en ole niin tosissani tämän -haaveeni- kanssa, että niin kävisi. (ja kukkahattutädit ovat ajatuksistaan nyt ihan hyshys. Minä haaveilen siitä, tädit ehkä salaisesti tapahtuvasta peppus****stä. Ehkä siis.  ) Usein mietin, että mitä jos pelkkä rakkaus ei vaan riitä pitämään perhettä koossa. Lapsen saaminen tuo mukanaan paljon lisäkysymyksiä parisuhteeseen. Teistä tulee vanhempia. Teillä on omia mielipiteitä. Teidän lapsilla on mielipiteitä. Teillä kaikilla viidellä on halu toimia sen oman mielipiteen mukaan. Ja usein se aiheuttaa lisäkysymyksiä. Jopa eripuraa. Se tuo mukanaan myös tunteita potenssiin sata. Huoli, ilo, murheet, rakkaus. Vastuu. --

kirpiää pakkausaamua.

Huomenta! Hermot oli kireellä taas tänäkin aamuna.  Vaikka aamu oli kaikinpuolin onnistunut ja onnellinen. Ensimmäinen suuri ilo oli, kun isäntä ja minä, molemmat, yhdessä, nousimme lasten kanssa, eikä vaan toinen. Siivottiinkin yhdessä. Mukavampi aloittaa päivä kun siivotaan yhdessä eilisen sotkuja. Joita ei siivota ikinä illalla. Olen nauttinut näistä pakkasaamuista. Ihanan raikasta. Ihossa se vaan näkyy heti. Kuivaa ja koppuraa ja halkeilee ja kaikki mitä joka vuosi ekoilla pakkasilla. Ja kaikilla pakkasilla ;D Ajattelin, että otan nyt oikein tälläisen rauhallisen kynttilöitä+rentoutusmusiikkia+kuppi kuumaa teetä+eilistä makaroonisalaattia-tunnelman ja täytän samalla tiskikoneen. Ja otinkin. Kaupanpäällisenä sain Pippurin kiljumaan viereen "anna, äiti, anna, äiti, anna", kun hän halusi tietokoneen itsellensä josta rentoutusmusiikki kuului. Sitten karkaan vessaan, vaivihkaa, suljen tosi hiljaa oven. 30 sekuntia ja Pippuri hakkaa ovea ja huutaa äiti avaa, äiti avaa,