Siirry pääsisältöön

heivaanhei

Taas vierähti tovi.

Olisi paljon asiaa, mutta aina tulee stoppi kun ajattelen että kirjoitan.

Olen suustani sellainen, etten aina välttämättä ajattele ennen kuin sanon, niin tämän kirjoittamisen kanssa on tullut sellaista että ajattelen sanoa ja sitten mietin etten sittenkään sano. Ja sitten jää kuukaudeksi.

Usein mietin että oon syntynyt huonon omantunnon kanssa. Kannan aina jostain huonoa omaatuntoa. Luulin, että se tunne on kaikilla sisäänrakennettuna, ennenkuin yksi äiti sanoi että vasta lapsen myötä on alkanut tuntemaan huonoa omaatuntoa kun esim. meikkaa ja lapsi on tyytymättömänä jalassa roikkumassa :) On päässyt helpolla ;)

Laitan viikonlopun kuvina. Runoilen sitten myöhemmin.


Saatiin ihania hääkortteja. <3 Ihastelin niitä taas vloppuna ja ajattelin laittaa ne seinälle esille. Homma jäi kuitenkin ihan puolitiehen kun saatiin äitiltä lainaan pari kaappia se isompi kaappi oli laitettava juur tälle seinälle mihin kortit sijoitin.














Isäntä oli vähän vastaan, kun meinasin jo pariin otteeseen tehdä isoo tilausta Pomp De Luxilta. Se on mun eka yritys tähän "materialismiin", että pukisin lapset kalliisti ja laadukkaasti.(Tää ei oo ees kallis merkki) Laatu ei oo sen parempi kuin tavis tokmanneissa, mutta tykkään kyllä tästä merkistä. Kuitenkin säästin isännän ressiltä ja tilasin neidille vaan yhden mekon .

60 asteen pesuohjelman käynyt Libero

Käytiin sanomas heipat mummin talolle ainakin vuodeksi, uusi mukava vuokralainen tsin lupaili että kylään saa tulla :)





Pippuri tunkee aina syliin istuun, lupaa kysymättä ;)

Anitan leopardikuosi <3


Tuomas-junat seurailevat kylpyhetkeä.





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Raastan juustohöylällä sipulia leivän päälle??! siis hetkone??!

Tähän tilanteeseen havahduin. "Mitäs mä oikein teen??! " Olin reilu kaks vuotta sitte kokenut tämän saman "Mitäs mä oikein teen??!" fiiliksen, kun menin jääkaapille ja join kolme lasillista maitoa siltä seisomalta. Johan nyt. Voisko olla... Eihän ne oo viä myöhässä. Maanantaina alkaa. Eiku hetkonen. Katotaas kalenterista. Eiku ne piti alkaakin jo kaks päivää sitten. Sanon Isännälle. Ei se usko. Enhän mä oo superhedelmä. 18-vuotiaana makasin potilaspedillä yli 50-vuotiaan miesgynen tutkiessa paikkoja. Hän totesi, että sulla on kysta, iso hyvänlaatuinen kasvain oikeassa munasarjassa. Se voi itsekseen sieltä poksahtaa, se tekee tosi kipeetä ja soitat sitten tarvittaessa ambulanssia....  Ja sulla on myös monirakkulaiset munasarjat, PCO,  eli lapsia et tule todennäköisesti ainakaan luonnollisesti saamaan. ahaa, okei, kiitos tiedosta.... . . . . . . . Mä en saa lapsia ehkä ikinä. Jes. 4 vuotta tässä ajatuksessa. Isännälle oli aika vaikeaa myöntää suhteen alus

Lusikat jakoon pikkulapsiarjessa.

En yhtään ihmettele, vaikka niin monesti pikkulapsiarjessa vanhemmat päätyvät eroon. Myös meillä on kaikki mahdollisuudet epäonnistuneeseen avioliittoon. Minä haaveilen väliaikaisesta asumuserosta todella usein. Keskimäärin 52 kertaa vuodessa. Ja Isäntä tietää sen.  On tiennyt jo monta vuotta. Mutta hän onneksi tietää, että en ole niin tosissani tämän -haaveeni- kanssa, että niin kävisi. (ja kukkahattutädit ovat ajatuksistaan nyt ihan hyshys. Minä haaveilen siitä, tädit ehkä salaisesti tapahtuvasta peppus****stä. Ehkä siis.  ) Usein mietin, että mitä jos pelkkä rakkaus ei vaan riitä pitämään perhettä koossa. Lapsen saaminen tuo mukanaan paljon lisäkysymyksiä parisuhteeseen. Teistä tulee vanhempia. Teillä on omia mielipiteitä. Teidän lapsilla on mielipiteitä. Teillä kaikilla viidellä on halu toimia sen oman mielipiteen mukaan. Ja usein se aiheuttaa lisäkysymyksiä. Jopa eripuraa. Se tuo mukanaan myös tunteita potenssiin sata. Huoli, ilo, murheet, rakkaus. Vastuu. --

kirpiää pakkausaamua.

Huomenta! Hermot oli kireellä taas tänäkin aamuna.  Vaikka aamu oli kaikinpuolin onnistunut ja onnellinen. Ensimmäinen suuri ilo oli, kun isäntä ja minä, molemmat, yhdessä, nousimme lasten kanssa, eikä vaan toinen. Siivottiinkin yhdessä. Mukavampi aloittaa päivä kun siivotaan yhdessä eilisen sotkuja. Joita ei siivota ikinä illalla. Olen nauttinut näistä pakkasaamuista. Ihanan raikasta. Ihossa se vaan näkyy heti. Kuivaa ja koppuraa ja halkeilee ja kaikki mitä joka vuosi ekoilla pakkasilla. Ja kaikilla pakkasilla ;D Ajattelin, että otan nyt oikein tälläisen rauhallisen kynttilöitä+rentoutusmusiikkia+kuppi kuumaa teetä+eilistä makaroonisalaattia-tunnelman ja täytän samalla tiskikoneen. Ja otinkin. Kaupanpäällisenä sain Pippurin kiljumaan viereen "anna, äiti, anna, äiti, anna", kun hän halusi tietokoneen itsellensä josta rentoutusmusiikki kuului. Sitten karkaan vessaan, vaivihkaa, suljen tosi hiljaa oven. 30 sekuntia ja Pippuri hakkaa ovea ja huutaa äiti avaa, äiti avaa,